29.8.2008 Bangkok

Viimeiset paivat Indoissa menivat Nusa Lembonganilla eli lahisaarella
pyoriskellessa. Kyseessa oli sellainen pieni saari, joka oli hyvin hyvin
rauhallinen. Veimme Sallan hurjan siskon, Saijan, ja hanen kaverinsa Jutan
sinne muutamaksi paivaksi rauhoittumaan heti heidan saapumisensa jalkeen.

Indot on paikka, johon tulemme varmasti palaamaan, aivan mielettoman magee
mesta riippumatta siita, onko surffaamassa, hotellilomailemassa vai
reppureissaamassa. Nahtavaa ja tehtavaa riittaa kaikille loppuelamaksi.
Kuluu nimittain yli 32 vuotta, jos piipahtaa jokaisella Indonesian saarella
yhden paivan. Itse kavimme kuudella tana kesana, joten seuraavana vuonna on
kylla vahan otettava takaisin ja kaytava vahintaan kahdella per paiva.

Koska nettipaivakirjan aiheena oli tana vuonna surffaus, lausuttakoon siita
pieni tiivistelma. Indot on mahtava mesta aloittaa surffiharrastus. Paljon
kehuttu Kuta beach, Bali, ei kuitenkaan oli mikaan kovin hyva aloittelijan
paikka, vaikka siina hiekkapohja onkin. Aallot tulevat mista sattuu,
virtaukset ovat toisinaan kovat merelle pain ja meri on sekava. Helpompia
preikkeja loytyy useita. Niissa toki on usein riutta, tai kivipohja, mutta
se ei nousuveden aikana aiheuta ongelmaa. Esimerkiksi Lombokin Gerubukissa
surffasimme tiukoimman laskuveden aikanakin ja vetta oli silti riittavasti
takeoff-mestoilla. Nain kahden vuoden surffauksen jalkeen ihminen alkaa
jossain maarin jo osata perussurffauksen, mutta totuus on se, etta aikaa
siihen menee mielettomasti. Kuukaudessa ei opi viela paljoakaan.

Kokonaisuutena suosittelen kylla tuota surffaamista kaikille, jotka haluavat
irrottautua uusien asioiden oppimiseen ja jotka ovat riittavan
karsivallisia. Mikaan ei voita sita tunnetta, kun laskee isoa aaltoa ja
nakee kun se murtuu selan takana hirvealla voimalla. Se on samaan aikaan
pelottavaa, aarimmaista tarkkaavaisuutta vaativaa ja aivan mielettoman
hauskaa. Mikaan muu urheilulaji ei ole lahimaillakaan hauskuudessaan
surffausta, siis minun mielestani, ja mailapeleja pelataankin analyysini
mukaan vain siksi, koska ne ovat niin jarjettoman helppoja ja ihan
kivojakin.

Hyvaa loppukesaa ja kiitos lukuisille lukijoille.

23.7.2008 halpamatkailijan paiva balilla

Taalla balilla voi elaa halvalla, ja voi kylla kalliillakin, mutta se vaatii
sitten jo hieman luovuuttakin. Suomalainen kaverimme Niko, johon olemme
taalla tutustuneet ja kanssa hengailleet, elaa elamaansa seuraavalla
tavalla.

majoitus: 40 000 erittain viihtyisa senen beach inn
aamiainen: 10 000 hostellilla
paivallinen: 5000 katukeittiosta.
iltaruoka: 10 000 jostain halvasta raflasta.
vedet ja limut: 15 000 paivassa.
mopon vuokra: 17 000 hirvean tinkimisen tuloksena.
bensa: 6000 litra, joka lie maksimi paivakulutus.
pakolliset Arakit, eli vakijuomat kestassa olevilla erittain suosituilla
portailla juotuna kaupasta ostettuna seka pakollinen baaribiusa maksavat
loput 37 000 yhteensa.
surffilauta loytyy omasta takaa, muutoin hinta olisi 335 000 paivassa.

Nain ollen Niko kayttaa paivassa rahaa 140 000 rupiaa, joka on suomen
rahassa kymmenen euroa. Ottaen huomioon, etta han kuuluu paikallisen
Bounties-yokerhon vakiokasvoihin ja huristelee paivat mopolla, voi sanoa,
etta mies on taynna elamaa.

Nostakaamme siis kaikki malja tuolle 300 euroa kuussa kayttavalle
komistukselle, joka on ehdottomasti saaren toiseksi komein suomalainen mies.

19.7, Desert Point, Lombok

No viestiahan ei ole kirjoitettu tietenkaan Desert Pointissa, koska
siella ei ole nettia, eika kylla paljon muutakaan.

Mutta mika mesta se oli! Vietettiin ehka yksi elamamme
unohtumattomimmista paivista! Aamulla lahdettiin kolmen ja puolen
tunnin matkalle Lombokin Kutalta. Messissa meilla oli paikallinen
kuski, yksi Kutalainen jatka, johon oltiin tutustuttu ja tietysti me.
Oli muuten kolme eri uskontoa edustettuna tassa hulvattomassa
seurueessa. Matka alkoi siis vasta yhdelta, koska kahdeltatoista oli
perjantain rukoushetki muslimeilla.

Perille paastyamme naimme sellaiset aallot, etta voi kylla sanoa, etta
oksat pois ja ortodoksit takapenkille. Emme loytaneet
ortodoksitaydennysta autoomme, mutta tuo maailman parhaaksi aanestetty
breikki oli tuona tarkasti valittuna paivana niin hillittoman iso,
etta pelotti jopa rannalla. Maailman parhaita surffareita oli
vetamassa aaltoa ja katsottavaa riitti.

Illalla paikka hiljeni ja jaljelle jai ainoastaan nuotiolla
grillattavat tonnikalat, yksi maailman suurimmista surffistaroista,
uransa sekoilemalla tuhonnut Christian Flecher, kaksi sen kaveria ,
meidan pumppu seka pari lokaalia.

Epailyttavan nakoisten pirteloiden seka lukuisten oluiden jalkeen
Flecher ja yksi sen kaveri ilmoittivat menevansa surffaamaan. Kello
oli 23.00 ja taysi kuu. Idea kuulosti vaaralliselta. Niin he kuitenkin
veteen menivat. Puoleen tuntiin ei kuulunut mitaan, sitten rantaan
lipui katkenneen surffilaudan palanen. Jannitys tiivistyi, mutta
Flecher saapui onneksi paikalle laudan jamalla meloen. Yli puoleen
tuntiin toista kaveria en nakynyt missaan ja kaikka alkoivat jo hieman
panikoida. Mitaanhan ei kuitenkaan voinut tehda, joten istuimme ja
odotimme. Lopulta mies kavelee rantaviivaa jostain kaukaa kohti
nuotiotamme ja tuulettaa selviytymisen merkiksi.

jokupaiva

Lombokilla ollaan. Tamankin beachin nimi on Kuta. Ero tuohon balin kutaan on
se, etta ihmisia on todella vahan, internetit toimii milloin toimii ja
kukaan ei todellakaan myy ja tyrkyta yhtaan mitaan. Ollaan lyottaydytty
paikallisten parikymppisten surffijantterien seuraan ja se vie meita tuonne
merelle. Ottaa kylla perustaksaiset viisi euroa paivasta, mutta toisaalta on
nayttanyt meille kaikki paikat ja systeemit niin merelta kuin maaltakin.

Surffaus on taalla taysin eri luokkaa kuin Balin kutalla, jossa aallot
kaatuvat usein miten sattuu ja joinakin paivina veteen ei ole mitaan asiaa.
Taalla aallot ovat vakaat ja kaatuvat riutalle. Toisinaan ne voivat olla
yhta isoja kuin Kutalla nakemamme isommat aallot, mutta ovat kuitenkin
paljon helpompia. Toisinaan ne ovat paljon pienempia, mutta silti mahtavia
kolmen kymmenen metrin vaantoja. Siis aivan kuningaspaikka.

Ainut vahan isompi juttu on veteen paaseminen. Ensin on nimittain ajatteva
tuonne lahikylaan mopolla tai kevarilla, mika lie, ja sitten hypattava
veneeseen, joka vie riutalle. Aikaa tahan ralliin menee yhteensa ehka 40
minuuttia.

Salla on aloittanut jonkun asteisen tinkimiskamppanjan. Se nimittain tinkii
hintoja ylospain. Ostettiin joku ratti peitoksi, niin mina sain tingittya
hinnan paikalliseen 50 000 ringettiin, niin salla huutaa taustalta, etta 55
000. No sehan kylla kavi myoskin myyjalle.

7.7.2008 Bali, Kuta

Siis kertakaikkiaan mavlessiivisia superhyvia aaltoja ollut tassa pari
paivaa ja huomenna pitaisi sama tahtia jatkua. Suunniteltiin, etta
lahdetaan tasta Kutan perverssista kaaoksesta jo huomenna, mutta
maltamme ainakin iltaan asti, koska kelit ovat hyvin harvoin
tallaisia.

Hyva ystavamme Kelly Slaterkin on tulossa tanne parin viikon kuluttua.
Vetaa kuulemma tuossa Padang Padangissa, mika on Balin kenties
vaarallisin aalto. Vetta aallon alla pari kymmenta senttia ja terava
koralli pohjalla. Soitin kylla Kellylle, etta harkitsee viela kisaan
osallistumista, mutta kylla se vissiin osallistuu silti. Viimeksi kun
olimme Padang Padangissa katsomassa surffia, niin valokuvaaja tuli
pois vedesta aivan verissapain. Arvioi yhden aallon vaarin, lenteli
vahan aikaa, havitti kameransa mereen ja koko naama aivan veressa.

Kellyn tuloa odotellessamme poistumme luultavasti tuonne Lombokin
naapurisaarelle joksikin aikaa. Aluksi ajattelimme ihan vain levyttaa
pari paivaa, koska viimeistaan huomisen aamusurffin jalkeen jokainen
lihas on takuuvarmasti levon tarpeessa.

5.7.2008, Bali, Kuta Beach

Kylla joidenkin kersojen vanhemmille ei noita alyn lahjoja oli liikaa suotu.
Tanaan nimittain istuskelimme rannassa ja yhtakkia kuulimme kun merelta
kuuluu hirvea raakyminen ja avunhuuto. Aussikaverimme Brendan lahtee
melomaan laudallaan vimmatusti kohti kahta about seitseman vuotiasta lasta.
Molemmat ovat olleet rantavedessa leikkimassa ja virtaus on napannut heidat
mukanaan merelle. Rannasta juoksee samalla hengepelastaja kohti lapsia.
Brendan saa kiskaistua toisen lapsen lautansa paalle. Toisen lapsen kohtalo
on rannalta katsottuna auki, mutta hengenpelastajat saavat napattua hanet
mukaansa. Hanet kannetaan tajuttomana rannalle, josta han sitten onneksi
myos lopulta virkoaa.

Ja tama ei ollut ensimmainen kerta, Brendan oli pelastanut kersan myos pari
paivaa aikaisemmin, talloin lapsen vanhempia ei loytynyt koko rannalta.
Balilaiset olivat siis ottaneet hanet huostaansa toistaiseksi.

Karmivia tarinoita, jotka paattyvat kuolemaan muutaman kerran vuodessa
taallakin. Laudan kanssa vedessahan ongelmaa ei ole, koska nilkkaremmi on
kokoajan kiinni ja laudalla kelluu vaikka viikon, jos vain on bissea mukana.
Muunmuassa itse seisoin pari viikkoa sitten lautani kanssa lantiota myoten
vedessa, kun virtaus nappasi minut, enka todellakaan voinut tehda mitaan
muuta kuin hypata laudan paalle ja meloa rannan suuntaisesti pois
virtauksesta. Ilman lautaa tuonne veteen ei siis ole kertakaikkiaan mitaan
asiaa, vaikka monen vanhemmat selvasti luulevatkin kersojaan
kuolemattomiksi. Toisaalta naita tilanteita tapahtuu ihan myos vanhuksille
eli niin se ihminen oppii.

Ainiin, taman kaiken moraalittomasti kuvasi suomessakin pyorivan
hengenpelastusohjelman kuvaaja ja pelastajana toimi se saman ohjelman aija.
Kaveri seisoi kameran kanssa rannalla, mutta ei viitsinyt menna sanomaan
lapsille, etta saatatte hukkua. Sairasta!!

26.6.2008, Bali, Indonesia

Oli niin taynna kaikki hotellihuoneet, etta jouduttiin majoittamaan
Anski samaan sankyyn mun ja Sallan kanssa. Noh, siinahan se sitten
herasi puolen tunnin nukkumisen jalkeen. Tuolloin mina ja Salla emme
olleet viela nukahtaneet. Se vilkuili ympari huonetta nopeilla
elaintyylisialla satkivilla liikkeilla. Painoi paan takaisin tyynyyn.
Sama toistui pariin otteeseen. Hyvin epaluuloinen tuijottelu
kasvoillaan. Sitten se tuijotti hyttysverkkoamme kymmenen sentin
etaisyydelta ja sanoi, ONKO TOSSA LISKO. Vastasimme hammentyneena, EI
ANSKI, SIINA EI OLE LISKOA. Anski ei asiaa uskonut vaan rupesi
lapsimaan verkkoa. Yritin selittaa, etta jos siina olisi lisko, tuskin
sina sita poskille lapsisit. Sama jatkui pitkaan, kunnes sanoin
Sallalle, etta nyt laitetaan valot paalle.

Juho ja Mikko on muuten lahdossa huomenna suomeen. Vain tulevat
festarit lammittavat heidan mieltaan. -Vois nama laudat raskaampiakin
olla, tokaisee Juho palauttaessaan 6.3 jalkaisensa takaisin
vuokratiskiin, kyyneleet silmissaan Mikon vollottaessa avoimesti
vierellaan. Molemmat pojat ilmoittautuvat suomessa valittomasti
surffauksen vieroitushoitoon silla seuraavaan retkahtamiseen on
parhaassakin tapauksessa kuukausien matka. Muutenkin on ollut
maailmanlopun meininki koko kuukauden, eli ei tasta helpolla yli
paase.

Lehtoranta ja Flinda poistuivat paikallta jo pari paivaa sitten, joten
porukka vahenee vahenemistaan. Viela on silti huomattava maara possea
paikalla ja uusia tuttuja on niin paljon, etta on kaikilla on rakot
ylivitosessa.

23.6.2008, Gili Trawangan, Lombok, Indonesia

Jussit on sitten juhlittu isolla porukalla suuren kokon aarella. Oltiin
nimittain tuollaisella pikkuisella saarella tuolla Lombokilla, jonne muuten
matkusta 12 h. Sahkot toimivat silloin talloin, kulkuneuvoina oli hevoset,
mutta notski paloi! Se miten muut sinne saapuivat, ei kiinnosta
kertakaikkiaan ketaan, mutta se miten Lehtoranta ja Flinda paikalle
saapuivat, on kylla omanlainen sensaationsa.

Lehtoranta ja Flinda olivat tuossa yhdella toisella lahisaarella taalla
balin puolella. Muuta kyytia ei loytynyt, kuin purjevene. ottaen huomioon,
etta valissa on hemmekonmoinen meri ja laineet suoraan etelamantereelta,
niin voisi kuvitella, etta kovin pienella laivalla ei valia menna. Kuinka
ollakaan tama sankaripariskunta otti muutaman metrin kokoisen purjeveneen
kahden hengen miehistoineen. Kun nain sen, niin en ollut uskoa silmiani,
ohimennen sanoen.

Siina he sitten istuivat ensimmaisen vartin shortsit jalassa ja nauttivat
auringosta. Seuraavat 3h 45 minuuttia he sitten istuivatkin polvet koukussa
taristen kylmasta keskella hirveaa tuulta ja kokoajan paalle tulevaa vetta.
Flinda oli hypotermian partaalla ja niin oli ilmeisesti Lehtorantakin.
Lopulta he kuitenkin selvisivat perille niukin naukin hengissa laivan
lenneltya aaltojen reunuksia pitkin.

Etta sellaista, oli paljon muutakin hauskaa, mutta en muista nyt. Kerrotaan
myohemmin, jos kerrotaan!

19.6.2008 Bali, Indonesia

Sataako siella jussina?

17.6.2008 Kuta beach, Indonesia

Taysi kuu, tuo ihme oisen taivaan, koittaa huomenna. Kuin lahjaksi se tuo
mukanaan myos 12 jalan aallot tuonne Uluvatuun. Sinne meilla ei ole mitaan
asiaa veteen, hyva etta rannalla uskallamme olla, mutta proot vetaa siella
huomenna. Niinpa matkaamme paikallisen suomalaisen surffiasiantuntijan
kanssa paikalle ja katsomme, miten kuninkaan vetavat.

Taman paivan 9 jalkaiset Kutan rannassa opettivat sen verran noyryytta, etta
silloin ei nailla taidoilla ole veteen asiaa. Sielta kun ei tuppaa paasemaan
pois millaan muuta kuin jarjettomalla kuperkeikalla ja myllyssa olemisella.
Talla tekniikalla myos tulimme pois koko miespuolinen machoporukka.
Paikalliset sita vastoin parjasivat tilanteessa hieman eri tavalla.

Salla ja Anski saapuivat eilen paikalle. Noh, Anskihan havitti viiden tunni
sisalla visan, aurinkolasit, flipflopit, ja mita kaikkea muuta siina
olikaan. Kaikki kaiken kukkuraksi eri paikkoihin. Jengi sitten roudaili
niita meidan kampille sita mukaan, kun niita loytyi.

Majoitumme taalla Senen beach inniin ja paikka on erittain miellyttava.
Hinta on pari euroa yo ja sita pitaa paikallinen suku. Kaikki palvelut
loytyvat siis aivan vieresta. Luotettaviakin ovat, koska Anskin olisi voinut
nyhtaa kuiviin heti ensimmaisena paivana!

10.6.2008. Bali, Indonesia

Eihan tassa nettiin jaksa menna kirveellakaan. Ohjelma on ollut pitkalti surffaamista eli kaytannossa vedessa on tullut oltua nelisen tuntia paivassa vahittain. Ei tassa kylla ehdi minnekaan muuallekaan, eli tuskin tulee paljon nahtavyyksia talla reissulla katsottua.

Miehistosta puheenollen paikalla on meidan kolmen lisaksi Otto, Kaisa, Antti ja Anna-Kaisa. Lehtoranta ja Flinda poistuivat pari paivaa sitten tuonne viereiselle pikkusaarelle sukeltamaan ja ovat nyt jossain missa lie.

Porukka elaa muutenkin kokoajan, kun jengi vaihtaa hostelleja ja pyorii milloin missakin. Muunmuassa Viitanen pyori eilen keskustassa yksinaan viiteen asti paikallisten tosisuffareiden kanssa. Herasin kun han saapui takaisin, kuten myos naapurit.

6.6.2008. Bali, Indonesia

Sen minka Bangkok toi, sen Jakarta vei! Jakartan keikka oli yhta
tayspaivaista hassakkaa. Kaikki alkoi jo saapumisesta. Mikko ja Juho
eivat olleet ostaneet poistumislippuja maasta ja antisensaatio oli
valmis. Tullivirkailija ei suostunut paastamaan kavereita maahan kuin
kahdella ehdolla, joko he ostavat lennot tai maksavat lahjuksia 30
dollaria per nuppi. Uskomatonta, mutta lahjukset ovat taalla siis
arkipaivaa jo lentokentasta lahtien.

No mikko ja juhohan eivat maksaneet, joten lippujen ostamiseen meni.
Kahden tunnin odottelun jalkeen he paasivat portista ja saapuivat
luokseni. Minahan venailin Juhon kassin ja AirAsian henkilokunnan
aijan kanssa hanta. Mikon kassi venaili edelleen Bangkokissa ja sitten
taytettiinkin katoamisilmoituksia. Seuraavaksi sitten taytellaankin
rikosilmoituksia, koska lentokentalta oli myos pollitty Mikon kassista
kamaa.

Kun lopulta hirveassa kaatosateessa kaikki hostellit, joihin meilla
oli osoitteet olivat loppuunmyytyja, alkoi usko parempaan huomiseen
loppua. Majoituimme lopulta johonkin aavistuksen tyyriinpaan.

Kun tuntui, etta kaikki koettelemukset ovat jo kohdanneet, niin
lentomatkalla balille, joka muuten oli kolme tuntia myohassa,
purkautui viela tulivuorikin! Naimme nimittain koneen ikkunasta kun
aivan lahella oleva tulivuori ryhtyi puskemaan savua ilmaan oikein
urakalla tuossa Javan saarella.

Tanaan muuten surffasimme ensimmaisen kerran, mutta se on jo paljon
tylsempi tarina se!

3.6.2008 Tiistai

Eilinen ilta oli sensaatio. Siita kertoo jo lompakkokin, josta katosi 60 euroa. Se on ryosto taalla. Salakavalasti ne ryostivat rahat 2-3 euron kertapaloina. Iltahan muuten alkoi siten, etta mentiin syomaan johonkin pohjois-Thaimaalaista safkaa tarjoavaan vanhaan raflaan. Mikolla iski mahakipu, joten han lahti hotellille. Sovimme, etta jos Mikko on viela lahdossa, niin han laittaa sahkopostiviestin, puhelinta kun ei ole.

Paatimme Juhon kanssa kavella pahamaineisen Patpong-alueen lapi, ennenkuin menemme RCA:n baarialueelle, Patpong kun oli skytrain-pysakin kohdalla sopivasti. Sielta sitten loysimme netin ja huomasimme Mikon todellakin saapuvan viela rientoihin. Emme tienneet RCA:lta yhdenkaan raflan nimea, joten poimimme sattumanvaraisesti yhden ja ilmoitimme Mikolle, etta tulee sinne.

Taksikuskithan eivat tienneet moista baaria, joten menimme vain RCA:n alueelle ja lopulta baarin loysimmekin. Luottamus siihen, etta Mikko loytaa paikan, oli melkoisen pieni. Viimein vahan ennen kahtatoista Mikko todellakin saapuu paikalle suristeltuaan taksilla ympari alueita pitkaan. Bangkokissahan naita mestoja on sula mahdottomuus loytaa, koska kuskit eivat millaan voi tietaa missa on mitakin.

Melkoista saatoa siis, mutta ilta oli todellakin loistava ja suosittelenkin RCA:n aluetta kaikille bangkokin matkaajille. Turisteja erittain vahan, jos ollenkaan ja paikalliset ovat ystavallisia ja toivottavat tervetulleiksi. Mutta kallista on. Litran viskileka red labelia poytaankin maksoi kokonaiset 20 e.

2.6 Maanantai

Kauaa ei kesaloma ehtinyt kestaa, kun koneen pyorat koskettivat Bangkokin kolmekymmenta-asteista maan kamaraa. Ei mennyt myoskaan pitkaan, kun ensimmaiset kupokiravintolan halpamatot olivat sujahtaneet mahaan. Vain tuokio edellisesta kun Lehtoranta oli tilannut itselleen jaateloannoksen, jossa oli paprikaa ja maissia. Herneet olivat ilmeisesti loppu.

Tuskin kestaa siis pitkaan, ennenkuin ensimmaiset pakit ovat sekaisin ja reissu voidaan julistaa kaynnistyneeksi.

Meita on muuten taalla mun lisaksi Mikko, Juho, SaLe ja Flinda. Illalla kaymme tarkastamassa paikalliset yokerhot, emme vastaa puheluihin huomenna aikaisin, tuskin koko lomalla!