Vaihteleva retkikuntamme seikkailee kesän aikana seuraavissa maissa:
Indonesia, Kiina, Laos, Malesia, Singapore, Thaimaa ja Vietnam.

Aikaa on kolme kuukautta ja pysyvästi matkalla ovat minä ja Kyrön Mikko.
Ensimmäisen kuukauden kanssamme viettää myös Katajan Sami Lehtoranta ja
seuraavillekin kuukausille on matkaseuraa luvassa...

27.7.2006. Singapore
Tahan loppukoon Singaporen turneemme, vaikka tunnustettavahan se on, etta mita
pidempaan jossain on, sita enemman siella alkaa viihtya. Mikko ja Juho ovat
kuitenkin lahteneet Malesiaan Pulau Tiomanille jo toissa paivana, joten me
lahdemme perassa. Kyllahan taman suurkaupungin hektisyyden jalkeen rento
rannalla olo tekeekin varsin hyvaa.

Kun viimeksi saavuimme Kuala Lumpuriin pari paivaa myohemmin, kun Mikko ja Juho, olivat he jo ehtineet paasta piireihin. He olivat nimittain olleet Bollywoodin eli intialaisen Hollywood-version elokuvakuvauksissa. Kyseissa kuvauksissa he olivat pongailleet suuren suuria tahtia ja paasseet jopa kuvaan heista kaikkein suurimman kanssa. En mene sanomaan, minka niminen han oli, mutta suuri stara ja mahtava ihminen kuitenkin!

26.7.2006 Singapore
Virpi on saapunut kaupunkiin. Ongelmitta han ei kuitenkaan perille paassyt,
silla kone teki Bangkokissa valilaskun ja kuinka ollakaan siita alkoivat
ongelmat. Koneesta sai lahtea nimittain ulos jaloittelemaan. Kun koneesta
poistui, sai kateen lapun, jossa jostain syysta luki, etta mene gate vitoseen.
Virpihan akateemisena naisena ja lainkuuliaisena kansalaisena otti ohjeesta
vaarin ja poistui Gate vitoseen. Jostain ihmeen syysta hanet viela paastettiin
silla vaaralla paperilla eteenpain portille, johon han sitten jaikin
odottelemaan koneen saapumista.

Seuraava mita Virpi muistaa on se, kun han huusi terminaalissa:

-Hei venatkaa, kaantykaa takaisin. Kapteeni, Captain, Captanavitsis!!!

Turvamiesten rauhoitettua kiihtynyt Virpi, alkoi uusien lippuen hankinta. Kone
ei kuulemma enaa kaanny takaisin, joten oli ostettava uusi lippu Thai Air Asian
koneeseen. Omituisinta koneessa on se, etta en ole ikina kuullut edes moisesta
merkista. Thai airlines on tuttu Airasiasta puhumattakaan, mutta Virpihan otti
yhdistelmakoneen.

Hieman myohassa han kuitenkin paikalle saapui ja on nyt jo elamansa vireessa.
Poistumme yhteen maailman suurimmista "ostoshelveteista". Kenties suurimpaan.

24.7.2006. Singapore
Jos matkan itaisin piste valloitettiin Hong Kongissa, niin taalla Singaporessa
on nyt valloitettu reissun etelaisin piste. Tama on juuri sita mita
Singaporesta saattoi kuvitellakin. Jarjeton maara kauppoja ja kaikkea
mahdollista tarjontaa. Vaikka Malesia on jo sinallaan todella lansimainen maa
verrattuna Thaimaahan ja naihin muihin, missa ollaan kayty, niin nyt ollaan
lansimaisemmassa maassa, kuin lansimaat itse.

Singaporen siisteydesta puhutaan monesti ja sanotaan, etta taalla ei saa
tiputtaa roskan roskaa ilman pienimuotoista linnatuomiota. Nain nopean katselun
jalkeen voisin kuitenkin sanoa, etta Suomi on kertakaikkiaan niin siista maa,
etta ei tama Singapore nayta yhtaan siistimmalta. No, sehan on vain hyva Suomen
kannalta. Toista se on naissa muissa maissa, joissa roskat tiputetaan suoraan
siihen missa suklaapatukan kuoret avataan. Joskaan niita ei kaiketi avata ihan
niin usein kuin lansimaissa.

22.7.2006. Kuala Lumpur, Malesia
Tarina varkaiden suunnattomasta typeryydesta. Tai viisaudesta!

Jotkut varkaat ovat nokkelia ja fiksuja. Silloin he saattavat saada kasiinsa
videokameran, dakinen repun, puhelimen, passin, jossa lukee suntila ja paljon
muuta.

Jotkut varkaat taas ovat tyhmia. Tassa tulee nyt kertomus yhdesta sellaisesta.
Mikko ja Juho matkasivat valtion hienolla bussilla, joissa muuten on hyvat
jarjestelyt ja valvonnat, kohti Kuala Lumpuria. Kaksi tyttoa pitivat bussin
pysahtyassa pihalla korssitauko, niin naurettavaa kuin tupangin vetaminen minun
mielestani onkin. Kun tytot palasivat takaisin, toinen tytoista huomasi, etta
hanelta puuttuu cd-soitin, puhelin, yms. repustaan. Kukaan ei ollut bussista
poistunut, joten syyllinen on sisalla anastuksineen.

Rikollinen huomaa asian ja hatapaissaan heittaa tavarat vieressa istuvan kaverin syliin ja kuinka ollakaan, jaa kiinni itse teossa. Bussissa olevat ihmiset alkavat huudella ja osoitella kaveria ja paikalle saapuu poliisi.

Poliisi tutkii kaverin ja loytaa hanen kassistaan lukuisia kannykoita ja
vanhoilta ajoilta. Poliisi sanoo, etta jos haluatte, etta varas saa
rangaistuksen, teidan taytyy lahtea poliisiasemalle tekemaan rikosilmoitus
tassa maakunnassa. Jos menette maakunnan rajan yli, rikos mitatoityy ja
18-vuoties poika paasee ilman rangaistusta. Tytoilla oli kova kiire Kuala
Lumpuriin, joten heilla ei ollut mahdollisuutta rikosilmoitusta lahtea
tekemaan, koska bussihan luonnollisesti olisi jatkanut matkaa.

Kuinka ollakaan, rikosilmoitusta ei koskaan tehty, tytot saivat kamansa takaisin ja poika nousu takaisin bussiin kaikki muut varastetut kannykat repussaan ja jatkoi etupenkissa kohti KL:aa huutomyrskyn saatellessa hanen matkaansa.

Oliko rikollinen sitten tyhma vai ei? Siina mielessa tyhma, etta jai kiinni,
siina mielessa fiksu, etta ei saanut siita mitaan rangaistusta

20.7.2006. Kuala Lumpur, Malesia
Niin se vaan on, etta reissumme yhdistyvat vihdoin ja viimein. Juho ja Mikko
odottavat vuoristoradan alla Time squirella taalla Malesian paakaupungissa ja
me lahdemme heita Sallan kanssa sielta etsimaan. Toivottavasti loytyy.

George townista ja Penangista ylipaatansa ja talle kaksikolle mahtava maku.
George town, joka muuten sijaitsee saaressa, oli taynna erilaisia kulttuureja
ja ennenkaikkea taynna todella tyylikkaita lahes sata vuotta vanhoja
brittikolonialismin aikaisia taloja. Toisinaan tuntui lahes mahdottomalta
uskoa, etta olemme ylipaatansa muslimivaltiossa, koska muslimin loytaminen
intialaisten ja kiinalaisten joukosta tuntui olevan lahes mahdottomuus. Taytyy
perehtya alueen historiaan hieman tarkemmin, jotta saa selvyyden talle
omituisuudelle. Vaikka toisaalta eihan Kuala Lumpurinkaan ihmisista ole
muslimeja kuin likimain puolet. Sikali mikali silmaansa ja ennen kaikkea kaiken
kokeneen taksikuskin sanoihin on uskominen.

George Townin luonnonpuisto oli muuten aivan uskomaton elamys. Britit rakensivat paikan joskus ties koska, ja paikkaa on pidetty erinomaisessa kunnossa. Puisto on taynna apinoita, joita ei saa ruokkia eika millaan muotoa hairita. Ovella olevassa kyltissa mm. luki, etta puiston henkilokunta ei ole vastuussa mistaan, ei rahojen haviamisesta eika henkien menetyksesta. Eipa sinne kylla maksanut mitaan sisaankaan, joten miksipa olisi. Apinat olivat kuitenkin erittain rauhallisella tuulella ja niita paasi katselemaan aivan parin metrin paasta. Ilmeisesti merimiesapinalauma oli kaynyt kaupunkissa ihan viime kuukausina, koska tuntui silta, etta lahes kaikki apinat hoitivat todella pienia apinavauvoja. Vinhan nakoista, kun vauvat roikkuvat emonsa alapuolella ja emo painaa menepaan korjaten valilla apinan asentoa ihmismaisilla kasillaan.

18.7.2006. Malesia, Georgetown
Takana on pitkanpuoleinen, mutta sitakin hienommin edennyt matka. Otettiin
Chiang Raista yobussi ja painettiin silla Bangkokin kautta Ayuthayan
rauniokaupunkiin, joka muuten on vanha paakaupunki. En nyt sano Thaimaan, koska
maan nimi on silloin lie ollut Siam tai jotain aivan muuta. En tieda.

Oho, menipas kirjoitukset tahan valiin uusiksi, kun selasin vieraskirjaa. Siis
taas ollut tsunami taalla. Aika lahelta tosiaan liippaa, koska tuolla Phi Phin
alueella oltiin vahan aikaa sitten. Ilmeisesti taalla Malesiassa ei ole
tapahtunut mitaan, kun en ole kenenkaan kuullut asiasta mainitsevan
sanallakaan. Todella surullinen juttu. Toivottavasti apurahat ymmarretaan talla
kertaa lahettaa sinne Indonesiaan, eika Phuketin hienostohotellien entista
suurempien digitelevisioiden ostamiseen, toisin kuin viimeksi! Viimeksihan
Indonesiassa kuoli n. 300 000 ihmista ja Thaimaassa likimain 10 000. Ei tainnut
rahat menna ihan oikeassa suhteessa?

15.6.2006. Chiang Rai, Thaimaa
Eilen kaytiin kurkistamassa hieman paikallista kylaelamaa. Kieltamatta
paikallisuus oli rannassa melko kaukana, koska turistia oli paikan paalle melko
paljon. Sen saatoimme arvatakin, joten lahdimme oikopaata kavelemaan norsujen
keskelta kohti maaseutua. Emme kovin syvalle, mutta sen verran, etta ei enaa
muita valkolaisia nakynyt katumaisemaa pilaamassa.

Kuinka ollakaan, saavuimme paikkaan, jossa koin nakevani tulevaisuuteen.
Saavuimme nimittain neljan vanhan mummon luokse, jotka istuivat rennosti
rupatellen ja naureskellen hyvin syrjaisella paikalla. Siina samassa heilla oli
huivinmyyntibisnes. Pystin helposti kuvittelemaan, kuinka Salla, Anni, Janica
ja Anski keksivat joku kaunis ilta liikeidean, jolla he sitten rikastuvat ja
ostavat itselleen tyylikkaat asunnot ja laitteet ja Janica uuden lypsykoneen.
Viisikymmenta vuotta myohemmin he istuvat businesspaikallaan, johon on
rakennettu pieni katos. He myyvat jotain legendaarista tavaraa, ja juttelevat
siita, kuinka pisnis olisi kylla ollut kannattavaa, mutta eihan sita olisi
ikina voinut aavistaa, etta Helsingin ydin on edelleen Aleksanterinkadun
hujakoilla, eika suinkaan kolme kilometria Laajasalon ostoskeskuksesta itaan.

Nyt me poijjaat hyppaamme bussiin ja suuntaamme Ayathayaan rauniokaupunkiin
Bangkokin valittomaan laheisyyteen. Pitka on bussimatka. Jotenkin taalla
tuollainen 11 h bussissa tuntuu ihan inhimilliselta, kun taas Suomessa sita
kiroilee koko matkan, kun menee Joensuusta isukin ja aitykin luokse Lahteen
nelja tuntia.

13.7.2006, Tachilek, Myanmar
Olemme saapuneet Burmaan, maahan, jossa ihmisoikeudet ovat melkoisen harvinaista herkkua. Ja kuten sanonta kuuluu, mita sorretumpia ihmiset ovat, sita ystavallisempia ovat ihmiset. Tama patee myos tanne. Kun astuimme maahan ja menimme kahveelle johonkin paikalliseen kuppilaan, viereemme tuli valittomasti, joku kaveri, joka alkoi kertoa meille Burman historiasta. Toisin kuin Thaimaassa, mies ei yrittanyt kaupata mitaan. Han vain piti myyntitaukoa ja ajatteli samalla kertoa tarinoista ja kysella meiden elamastamme. Kaveri oli
kaynyt yliopiston ja puhui lahestulkoon taydellista Englantia ja kertoi, etta
jos asuisi Thaimaassa, olisi hanella loistava tyopaikka. Burmassa han myy
tupakkaa kadunvarressa lukuisten muiden tavoin.

Tachilekissa oli myos ehka maailman pienimmat tuolit ravintoloissa. Salla sanoi, etta ei me voida menna noista yhteenkaan istumaan, kun et sina mahdu istumaan niihin. Mitenkohan Mikko olisi mahtunut! Rohkaistuimme kuitenkin ja menimme lastentuoleihin ja kuinka ollakaan, siina sita istuttiin varsin tyytyvaisena, eika tuoli edes hajonnut.

No joka tapauksessa kerrottavaa olisi niin paljon, etta ehka kasvotusten sitten. Jos tilaisuus tulee, niin suosittelen kaikille, vaikka kayntimme olikin nopea. Turvallisuus on kuulemma hyvaa, kun juteltiin muutaman turistin kanssa, jotka olivat maassa kierrelleet.

11.7.2006, Bangkok, Thaimaa
Pakko tunnustaa, etta kun tuli vietettya tiettyja ajanjaksoja tuolla Vietnamin
puolella, niin tama Thaimaan hintataso on alkanut sylettamaan aika paljon.
Vietnam on meinaan vahintaan puolet halvempi maa kuin Thaimaa, ja se kylla
koyhalle reissaajalle maistuu se.

Esimerkiksi Thaimaasta saa paikallisen safkan limpparilla mukavasta
kadunvarsiraflasta likimain 2.5 eurolla. Huomautan, etta toki halvempia
paikkoja loytyy helposti jos menee tarpeeksi "paikalliseen".

Vastaavasti Vietnamissa saa paikallisen ruoan limpparilla 75 centilla
samantasoisessa paikassa. Korostettakoon, etta jos haluaa ottaa norsulimpparin
Thaimaassa, niin hintaa tulee 1.5 euroa lisaa, kun vastaavasti Vietnamin
tiikerilimonaati ei nosta hintaa kuin 50 centtia. Toki tiikeri ei kylla tayta
tankkia siina missa norsu!

Miksikohan muuten nuo limpparit ovat aina jotain elefantteja, tiikereita tai
karhuja. Miksi nimi ei voisi olla vaikka hiirilimppari tai perhoslimu. Kuinka
se olisi uskottavampaa sanoa kotonakin, etta kaynpas ottamassa yhden ihan
pienen hiirilimpparin ja tulen sitten kotia. Nykyaan on pakko sanoa, etta
meikalainen lahtee kaatamaan hirvean kokoisen elefantin kitaani ja palaan, jos
palaan, Pertteli soikoon!

10.7.2006. Bangkok, Thaimaa
Se karu tosiasia on tunnustettava, etta Ibi hyppaa lentokoneeseen muutaman
tunnin paasta. Mina jaan tanne odottelemaan, kunnes rakkaani Salla ja Juho
Viitalainen saapuvat huomenna haminoille. Taman jalkeen me Sallan kanssa
suunnistamme pohjoiseen ja Juho suunnistaa juuri ostamallani bussilipulla
etelaan Mikon luoksi. Viikon perasta me menemme perassa, joten silloin pitaisi
taas olla koko konkkaronkka koossa!

Kun teista, rakkaat lukijat, joku hyvinkin todennakoisesti matkustaa joku paiva
Thaimaahan, niin ajattelin antaa kultaisen vinkin junamatkailuun Bangkokista
kasin.

Toisin kuin muualla, Bangkokin juna-asemalla kannattaa todellakin ottaa apua
vastaan informaatiopisteessa olevilta ihmisilta. Yleensahan avustavat ihmiset
ovat taalla jossain maarin pelkkia kusettajia, mutta juna-asemalla tilanne on
toisin. Mene siis metrolla juna-asemalle, taksi on naet paljon hitaampi. Astele
turistipisteeseen ja kerro minne haluaisit menna ja mihin aikaan. Kaveri katsoo
yhteydet, kirjoittaa lapun, jonka kanssa sitten astelet lipunostotiskille.
Tiskien edessa vastaavasti odottaa uusia kavereita, jotka kysyvat tarvitseeko
apua, ja jos jokin asia on epaselva, he hoitavat sen ja auttavat ostamaan
lipun. Ja kuinka ollakaan sinulla on lippu kadessasi, eika kukaan ole yrittanyt
vetaa mitaan valista. Informaatiopisteen kaveri ei mm. ottanut rahaa vastaan,
vaikka yritin hanelle sita avunannosta oikein tyrkyttaa. Liput muuten kannattaa
ostaa hyvissa ajoin, jos mahdollista, silla junat ovat nykypaivana harvinaisen
taysia koko ajan. Viimeksi jouduin matkustamaan istumapaikalla, mika ei
varsinaisesti ole mikaan unelmien asento. Siksipa valttelen luentojakin, kuin
ruttoa.

9.7.2006 Bangkok, Thaimaa
Onko se nyt sitten hyva vai huono asia, mutta totuus on se, etta tama poika on
yhdennettatoista kertaa Bangkokissa. Alkaa kieltamatta kadut nayttaa jo aika
tutuilta, vaikka ei toki silti tunne kaupungista kuin murto-osan.

Tultiin tanne laivalla tuolta Krabitownin kautta ja kuinka ollakaan, joku pummi
iski meihin silmansa. Se alkoi seurailla meita ja kun me kiihdytettiin niin
sekin kiihdytti. Ei se mitenkaan pelottavan nakoinen ollut mutta ehka palanen
Mekongia oli mennyt aamupalaksi. Ei meinattu millaan paasta ukosta eroon,
paatettiin menna Swenseniin jaatelolle, koska ajateltiin, etta sinne se kaveri
ei kylla tule. No tulihan se sinnekin, mutta kun silla ei ollut rahaa jatskiin,
se heitettiin pihalle ja me paastiin siita eroon. Tavallaan harmi, koska mika
olisi ollut mukavampaa, kuin reissata paikallisen kanssa!

6.7.2006, Ko Phi Phi, Thaimaa
Tama turistihassakka ajoi meidat sellaiseen tilanteeseen, etta lahdimme ottamaan
itse saaresta selvaa. Reppu mukaan ja viidakkoteille tutkiskelemaan elavaa
elamaa. Siina sita ihmeteltiin pitkaan, etta onko viidakoissa ylipaatansa
elaimia, kunnes eteemme osui ohuelle metsapolulle kaksi apinaa ihan muutaman
metrin paahan. Ne luonnollisesti saikkyivat ja hyppasivat puuhun ja mehan
jaimme Ibin kameravarustuksen kanssa vaijymaan, josko joku haluaisi poseerata.
Ja niinhan siina kavi, etta loppujen lopuksi metsasta kurkki meita varmaan
20-30 apinaa. Siis todella paljon oli noita ibia muistuttavia olentoja
katselemassa, etta miten yhdella apinalla on vaatteet paalla.

Harvoin paasee tuollaiseen tilanteeseen kylla ja oli kylla todella mahtava
hetki. Meilla ei ollut banskuja taskussa, joten ei ne apinat lahemmaksi sitten
enaa tuleet, vaikka meita kovasti tarkkailivatkin. Me jatkoimme lopulta matkaa
ja jatimme apinat jatkamaan ilta-askareitaan.

Huomenna nama apinat, eli Ibi ja mina, jatkavat Bangkokia kohti ja Mikko
vastaavasti jaa tuonna Krapille Railey-beachille ottamaan arskaa ja
kiipeilemaan kallioille.

4.7.2006, Ko Phi Phi, Thaimaa
Tanaan on sitten otettu oikeudet omiin nimiin ja lahdetty kanoottireissulle.
Ihan sellaiselle melko lyhkaiselle, koska tuolla aalloissa melominen on aika
tyolasta hommaa. Menttiin kuitenkin tuohon viereisia beacheja katselemaan ja
kylla se vaan pistaa surulliseksi mielen, kun nakee miten paljon roskaa tuolta
merelta rannoille tulee. Pulloja ja kaikkea mahdollista muovijatetta on niin
paljon, etta tekisi mieli kerata porukka ja lahtea siivoamaan yksi
sivurannoista.

Muistuikin muuten yksi hauska juttu mieleen tuolta Hoi Anin ajoilta. Teetatin
vahan mustaa vaatetta siina itselleni ja kun olin kertonut mita halusin,
ilmoitin viela hyvalla englannintaidolla, etta tahan kokomustaan asuuni pitaa
saada riittavan leveat ja liikkuvat hihat. Syyna tahan oli se, etta kun
reissussa paino putoaa helposti muutaman kilon, niin kun saan oman painon
takaisin, niin vaate voi jaada liian kireaksi. Ajattelin kuitenkin, etta en
ilmoita lihottavani Suomessa, vaan ilmoitan, etta kun nostelen painoja, niin
lihakset kasvavat. Siis sekin jo hirveaa valetta, etta kasvaisivat yhtaan
mihinkaan. No kuitekin sanoin sujuvalla englannilla, etta ...because I do
bodylifting in Finland.

Siina se nainen sitten katseli suu auki, kun Suntila ilmoitti, etta taysin musta
vaatekerta loysilla hihoilla olisi tarpeen, koska Suomessa taytyy tehda
ruumiiden nostelua. No eihan hautausmaaurakoitsijan maineessa mitaan pahaa
ole!

3.7.2006, Ko Phi Phi, Thaimaa
Snorkkelireizu on tehty eika siita kylla voi paljon hyvaa sanaa sanoa. Paatti
oli taynna sukeltajia, ja nain jalkeenpain ajatellen olisi pitanyt menna
sukeltamaan itsekin, kun korttikin on aikoinaan tullut hommattua. Otimme
kuitenkin snorkkelireissun ja se oli iso virhe.

Kaikki toiminta pyori sukeltajien mukana ja pintakorallit olivat umpipastellit.
Tai ei ne mitaan koralleja edes ollut, muutama hassu kivenmotikka siella
taalla. Jos emme olisi nahneet Nemokalaa tasmalleen samanlaisessa kasvissa kuin
leffassa, olisimme olleet kovin surutuisia. Ai niin, ja skorppionikalan
nakeminen sai myos hyvan fiilarin aikaan, kun sita en ole ennen paassyt
bongaamaan. Se on muuten myrkyllinen, joten jos hommaatte akvaarioon, niin ei
kannata ainakaan silittaa vastakarvaan.

Haukutaan nyt sitten kunnolla, kun siihen vireeseen paastiin, eli luvattiinhan
meille myos, etta paastaan katsomaan the beach -ranta, mutta veneessa kukaan ei
vaivautunut kertomaan, etta missa se ranta sijaitsee, ja sinne kun mennaan
sellaisen luolan lapi siita suunnasta katsoen, niin emme sita itsekaan
loytaneet.

Kyllapa harmitti, mutta korrektiuden nimissa en aio mainita Barracuda diversin
nimea sivuillani!!

2.7.2006 Ko Phi Phi, Thaimaa
Ei meikalainen mikaan varsinainen maisemien ihastelija ole luonteeltani, mutta
kieltamatta nama Phi Phi:n maisemat ovat aika mahtavan nakoiset. Vaikka tata
saarta pidetaan aikomoisena turistimestana, niin paikan koko on kuitenkin
yllattavan pieni. Onhan taalla aivan sikana turistia, mutta ei kylla missaan
nimessa niin paljon, mita oletimme. Eli hyva kuva ollaan nain alkuun paikasta
saatu kaikin puolin.

Jonkinlaista retkea pitaisi hommata, ettei mene ihan vain lohoilyksi tama
oleminen taalla. Nyt ollaan kuitenkin reissattu niin paljon, etta ainakin tama
ja huominen ollaan ihan vain lepailemassa.

Eilen oltiin kannustamassa muuten Portugalia tuolla keskustan pubissa. Kaikki
muut taisivat kannustaa britteja, joten mikas siina oli katsellessa, kun
Portukaalit laittelee palloa pussiin. Ja viela britteja vastaan! Ekan kerran
meikalainenkin innostui futiksesta!

1.7.2006, Ko Phi Phi, Thaimaa
Pitihan tamakin nyt sitten nahda, vaikka kuinka olen tanne tuloa vastustanutkin.
Phi Phihan on tallainen Phuketin pakettimatkaajien paratiisisaari, jonne
kyseiset henkilot saapuvat ihmettelemaan, kuinka kaunista on Thaimaan luonto.
Saari tuli tunnetuksi aikoinaan, kun taalla kuvattiin Leonardo di Caprion Beach
-elokuva. Jengia on taalla paljon, mutta suurin osa tasta saaresta on silti
melko koskematonta, ja tuo toinen saari, jossa Beach itse asiassa kuvattiin, on
luonnonsuojelualuetta, (kuten toisaalta tamakin) joten sinne paasee vain
paivaretkelle.

Asiaan, Vihis lahti siis kotiin Kiinan kautta lennellen ja pitkan harkinnan
jalkeen otimme tilalle Ibi Kampin. Kylla Sami tekee reissusta aina hyvan, joten
nyt on Ibilla haasteellista, kun kaksi Samia on jo kaynyt ja pitaisi heidan
taistelunsa paikata.

Ibi toi mukanaan myos aivan hirvean lampotilan, koska meidan bungalowissa on
niin kuuma, etta siella valuu hiki valtoimenaan, vaikka makaisi vain selallaan.
En tieda, vaihdetaanko ilmastoituun vai mita tehdaan, mutta noin kuuma ei ole
ollut sitten saunan.

28.6.2006, Bangkok, Thaimaa
Jalleen on palattu takaisin tuttuun Thaimaahan ja sen paakaupunkiin Bangkokiin.
Otettiin tuollainen kevyt 36 bussisetti Laosin lapi tanne. Meni kylla matka
yllattavan kevyesti ja kuuluihan siihen 5 tunnin unet hostellissakin mukaan.

Laoslaisten ruokailutottumukset kylla vetavat vertoja omilleni. Pysahdyimme
matkalla sellaiseen paikalliseen kuppilaan vahan aterioimaan. Mietiskelin siina
sitten, etta ottaisinko viela elossa olevaa metrista varaania, supikoiraa,
rottaa, oravia vaiko kenties heinasirkkoja. Siina miettiessani bussissa
vieressa istuva kaverini, jolla muuten oli aika vinha vihrea hellekypara
paassa, paatti ottaa itselleen kaksi rottaa, yhden reppuun ja toisen tikun
varteen. Vastaavasti edessa istuva herrasmies laittoi supikoiran karvoineen
paivineen pussiin, ja mita ilmeisemmin vasaa siita illalla vaimonsa kanssa
kunnon herkut. Varaania ei talla kertaa tainnut ottaa kukaan, mutta kylla se
vaan naytti herkuista suurimmalta.

25.6.2006, Hoi an, Vietnam
Hoi an, joka muuten on hienosti angrammi edellisesta kohteestamme, on sitten
kayty lapi. Erittain miellyttava ja mukava paikka, joskin ei taalla hirveasti
voi mitaan ihmeita tehda. Jengi tulee tanne lahinna teetattamaan itselleen
erilaisia vaatteita, sekun on tassa 2200 vuotta vanhassa raatalikylassa
sellainen perinne. Itsekin saimme aikaiseksi jonkunlaisia tekeleita, joten nyt
on hyva aika jatkaa matkaa.

Aika ei riita, kun Vihiksen on ehdittava Bangkokista lahtevaan lentokoneeseen
pikapuoliin, joten Vietnam on jatettava toistaiseksi. Jos tanne uudestaan
tulen, niin ei ole vaikeaa sanoa mihin menen: Mekongin deltalle, Ho Chi Minh
Cityyn ja Nha Trangiin. ne ovat nimittain maan suosituimmat kohteet, ja
kuulemma myos parhaat. Me ei kayty yhdessakaan ja silti Vietnamista ja aivan
mahtava kuva ystavallisine ihmisineen.

Lippujen ostaminen on tassa maassa muuten juna-asemalta lahes mahdotonta. Jengia
tunkee joka puolelta ohi, vaikka kuinka yrittaisi pysya tiskilla. Viimeksi
lippua ostettaessa Vihis ja Mikko joutuivat ihan kirjaimellisesti kayttamaan
kyynarpaataktiikkaa. Porukkaa tunki vakisin niin paljon ohi, etta Mikko ja
Vihis joutuivat ihan oikeasti kovin ottein tyontamaan ihmiset pois, muutoin
lippua ei olisi saatu varmasti ikina hommattua. Siita alkoi huutomyrsky ja
takana olevat yrittivat epatoivoisesti tyontaa rahaa tiskille, jotta saisivat
omat lippunsa. Mutta Vihis esti kasien saapumisen kassan laheisyyteen. Kun
liput olivat ostettu, kavereiden paidat olivat lapimarat ja Vihis meinasi
hukkua omaan otsahikeensa.

Muuten kaverit ovat siis Gentlemanneja, mutta juna-asemat ovat ilmeisesti
jonkunlaista sikailuvyohyketta.

21.6.2006 Hoi An, Vietnam.
19 tuntia putkeen junassa pienessa kuumeessa 33-vuotiaan vietnamilaisen miehen
vieressa, joka kosketteli koko ajan tehden jonkin asteista ihmistutkimusta
valkoisen miehen anatomiasta. Ei todellakaan erityisen mukava matka takana,
mutta perille paastiin kuitenkin. Oudompaa hiipparia en ole kylla ennen
tavannut, mutta voisiko sanoa niin, etta nailla seuduilla ei kaikkialla
todellakaan valkoisia kavereita paljoa nay, ja voi olla, etta kaveri nyt vain
oli todella ihmeissaan tasta tilanteesta.

Valkoisista ihmisista puheenolleen mun on pakko ottaa kantaa vahan tahan
ruskettumisasiaan. Suomessa on siis 9000 uutta ihosyopatapausta vuodessa eli 80
vuoden keskimaaraisella elinialla siitahan tulee tassa ajassa 720 000 uutta
tapausta. Silti viiden miljoonan kansamme lahtee ottamaan aina uuden
rusketuksen ja polttamaan itsensa totaalisesti. Sen mina viela jotenkin
ymmarran, mutta mitapa tekevat nama paikalliset ruskeat ihmiset. He peittavat
itseaan kaikin voimin, ja ostavat kaupoista shamppoita, jotka saavat ihon
nayttamaan vaaleammalta. Mita vaaleampi nimittain on, sita coolimpi on.

Joten lieko ihmisella joku luontainen tarve nayttaa erinakoiselta ja variselta,
kuin mita oikeasti on. Ne ajat ovat mielestani jo ohi, jolloin ainoastaan
harvat lahtivat keihasmatkojen mukana Espanjan lampoon hankkimaan rusketuksen,
jotta nayttaisivat varakkaammilta Suomeen palatessaan.

19.6.2006. Hanoi, Vietnam
Tasta paikallisesta liikenteesta haluaisin viela hieman kertoa.

Ensinnakin, autoja on todella vahan. Kaikilla ihmisilla on skootterit, ja niita
on aivan huikeasti. Koska liikennesaannoita ei taalla piitata vahaakaan, tulee
mopoja kokoajan joka puolelta. Ainut tapa on ylittaa tie kiilaamalla itsensa
mopojen valiin. Se nayttaa mahdottomalta, mutta menee itse asiassa yllattavan
helposti. Jengi vaistelee ainakin yleensa erittain hyvin. Oma rakas aitini ei
paasisi taalla tien yli, vaikka han odottaisi koko paivan. Mopoja nimittain
kulkee aivan koko ajan.

Villia on myos se, etta liikennevaloista ei illalla valiteta ollenkaan. Jos
kadun kulmassa on punainen valo, niin kuski ei jarruta risteyksessa yhtaan
tippaa. Han painaa sumutorven pohjaan ja ajaa vain lapi. Vihiskin paasi tuossa
eilen illalla painamaan torvea, kun pyysi luvan kuskilta. Jos Suomessa toimisi
noin, niin pelti kolisisi koko ajan, mutta jotenkin ihmeellisesti homma taalla
kuitenkin nayttaa toimivan. Kaoottisempaa liikennetta en ole elamassani nahnyt
ja kaoottisemmaksi se muuttuu siina vaiheessa, kun ihmisilla on varaa ostaa
autot. Itse asiassa tama ilman kunnon julkisia liikennevalineita elava kaupunki
menee silloin taysin tukkoon. Ajattelen tilannetta kauhulla.

18.6.2006. Hanoi, Vietnam
Juutuimme pahanpaivaisesti Hanoihin. Tarkoitus oli menna ainoastaan katsomaan
Halong Bayn maisemat, mutta suunnitelmat muuttuivat. Tapasimme nimittain pari
Suomalaista tyttoa, jotka kutsuivat meidat heidan juhliinsa. Toinen tytoista on
taalla Hanoissa melkoisen korkealuokkaisissa toissa, joten hanen asuntonsa oli
suorastaan huikea. Lieko ollut kuusi isoa huonetta, uima-allas, sauna(jota ei
kyllakaan osattu laittaa paalla), pari vessaa, kattoterassi, mista naki koko
kaupungin yms.

Paikalla oli myos tanskalaista porukkaa, ja meininki oli todella hulvatonta.
Illan paatteeksi poistuimme kattoterassin uima-altaasta viela paikalliseen
yokerhoon tutustumaan kaupungin meininkiin, todeten, etta juhlakulttuuri on
tassa maassa todellakin lapsen kengissa. Paikat menevat kiinni yhdelta ja niita
on tassa kolmen miljoonan ihmisen kaupungissa likimain kolme. Toki paikka oli
nytkin neljaan asti auki, koska poliisit, jotka kayvat sulkemassa paikkaa, voi
lahjoa.

Taksimatka takaisin juhla-asunnolle oli niin ikaan melkoisen vaikea. Taksit
eivat ymmarra sanaakaan englantia, eivatka myoskaan tieda alkuunkaan, missa
mikakin paikka sijaitsee, joten siina sita istuttiin ja etsittiin asunto puolen
tunnin ajan. No hinta nyt ei ollut kuin 1.5 euroa, joten ei se mikaan paha
keikka ollut.

Kokonaisuutena aivan mahtava keikka, joita sattuu hyvin harvoin. Jo senkin
takia, etta suomalaisia ei kaytannossa tapaa juuri koskaan, ja tuskin
ulkomaalaiset kampallensa juhliin kutsuvat ihan ensi tapaamisella.

16.6.2006. Hanoi, Vietnam
Me pojat paatimme poistua Kiinasta ihan suosiolla, koska emme loytaneet
Yangshuosta sita fiilista, mita paikasta oletimme. Ilmat olivat huonot, joka
esti kaikki aktiviteetit, ja jostain syysta paikassa ei vallinnut samanlaista
leppoisaa tunnelmaa, mihin olimme muualla tottuneet. Omituista, koska
sinallansa paikka oli kylla varsin hieno ja hyva. Asiat ovat niin pienesta
kiinni ja kyseinen paikka ei nyt vain ollut meidan paikka.

Etenimme tanne Hanoihin 13 tunnissa, mika sinallansa on aivan huikea suoritus.
Kirjoittelin matkan aikana fiilistelyt kulkuneuvoista ja niissa kaytetyista
matkoista, joten tassa tulee kaikki jarjestyksessa.

8:00
Paikallisbussi starttaa Yangshousta. Bussi on tyhja, kannamme myos rinkat
varmuuden vuoksi ylos ja tilaa loytyy riittavasti. Itse asiassa seitseman
tunnin bussimatka hurahtaa hetkessa. Nukun lahes koko matkan ja homma etenee
Nanningin miljoonakaupunkiin hienosti.

15:00
Seuraava bussi starttaa tunnin ruokatauon jalkeen Kohti rajakaupunkia. Litteine
televisioineen bussi on suorastaan loistava. Parempaa keskitasoa Euroopassa.
Matka sujuu nopeasti ja piristyneena katselemme maisemia tyytyvaisina. Mikko
pelailee takana PSP:ta

17:30
Otamme tuktuk-tyyppisen moporatkaisun seuraavaan kohteeseen. Siis taysin
vahingossa. Luulimme saavamme taksin, ja maksoimme myos taksin hinnan. No toki
hinta oli 2 euroa ja matkaa 30 kilometria, joten eihan se nyt haittaa milla
mennaan. Puolessa matkassa mopo hyytyy, kaveri avaa limupullon ja kaatelee
kylmaa limua kuumentuneen moottorin paalle. Taalla korssitauko ei ole
porssitauko, vaan kaveri tulee valittomasti vaihdattamaan meilla rahaa.
Kieltaydymme ja matka jatkuu. Kohta kone hajoaa taas, mutta jotenkin
ihmeellisesti kaveri sen aina korjaa. Nyt hanen piti ryomia mopon alle
korjaamaan. Tunti ja perilla oltiin.

19:00
Kun vihdoin sain tullissa selvitettya, etta passini on varastettu ja tama uusi
ei ole vaarennos, vaan Malesiasta saatu uusi passi, paasimme seuraavalle
pysakille. Kovan harkinnan jalkeen tyydyimme ottamaan taksin Hanoihin. Hinta
200km matkalle oli 32 euroa, mutta bussit olivat jo menneet ja ajattelimme etta
saastamme paljon aikaa. Eika kymppi kuitenkaan ole kohtuuton summa.

Taksiin lahto oli opettava kokemus, jota en ihan heti halua toistaa.

Taalla kuskit ilmeisesti luulevat, etta ohitus tehdaan aina sisakurvissa,
jolloin rekan takaa ei nay mitaan. Kymmenessa minuutissa olimme jo kaksi kertaa
ajaneet kolmen auton leveydelta mutkaisella tiella. Voin sanoa, etta nyt
pelotti henkeni edesta. Onneksi kaikki muutkin kuskit tietaa teiden saannot.
Suomessa tuollaista ei kertakaikkiaan tapahdu! Puolessa matkassa keskella tieta
viruikin jo mopokuski verissapain ja pari kaveria oli hanta auttamassa.
Toivottavasti oli hengissa, mutta ottaen huomioon, etta kyparaa ei ole ja meno
on kylla ajokortitonta, niin enpa tieda.

Perille paastiin ja tehtiin ratkaisu, etta taalla matkustetaan vastedes aina
junalla ja jos se ei ole mahdollista, niin bussilla. Ei ikina pitkia matkoja
henkiloautolla. Se on todella vaarallista!

14.6.2006, Yangshuo, Kiina
Mita, Vuorisen Tommi vuodattaa tanaan iltapaivalehden otsikossa, etta kuinka
hanen kampassaan ei ollut edes vessaa. Kylla nyt Vuorisen suvulla menee vain
kauttaaltaan huonosti. Vuorinen on joutunut muutamaksi paivaksi taipumaan
ainoastaan hieman korkeammalle tasolle, kuin suurin osa maailman kansasta. Se on kylla torkeaa. Suorastaan kohtuutonta.

Taalla, kuten myos Laosissa, Kambodzhassa ja Thaimaassa ihmisten asunnoissa ei
ole suurin piirtein koskaan vessan ponttoa. Lattiassa on reika ja tortun jalkeen luukku puhdistetaan vedella ilman paperia. Suorituksen jalkeen paikallinen kaveri siirtaa itsensa olohuoneeseen istuskelemaan metallinpalasista tehtyyn kamppaan, jonka katto vuotaa takuuvarmasti.Myrskyssa katto myos todennakoisesti katoaa. Katsooko han televisiota? Han ei katso televisiota, koska hanella tuskin on edes rammaria. Iltapaivalla han menee torilta ostamaan itsellensa jotain ruokaa. Taallapainhan ihmiset syovat aivan mita tahansa, joten esimerkiksi grillatut skorppionit kattavat varmasti illan herkkupalan paikan. Edes kovimman luokan reissumiehet, joita siis lansimaista tuskin hirveasti loytyy, hyvin harvoin syovat torilta ostettuja ruokia. Syyna on etovuuden lisaksi suunnaton mahataudin pelko, koska hygienia ei ole mitenkaan kovin haavia.

Mutta etta Vuorisella oli vessa rikki. Kuinkahan han mahtaa toipua
traumoistaan!

13.6.2006 Yangshou, Kiina
Vihavainen on sitten tehnyt elamansa kaupat. Han nimittain osti eilen 120 vuotta vanhan miekan. Eika mitaan pikkutikaria, vaan ihan kunnon ison miekan. Nyt se vaan mietiskelee tuossa, etta miten se saisi sen pakattua siten, etta se olisi helppo kuljettaa. Ehdotin, etta vyolle, vyolle. Ja sitten vaan haarniska paalla kohti raja-asemaa. Ei kuulemma ole hevosta, joten miekkakaan ei voi olla
vyolla.

Taalta kylla kieltamatta loytyy jos jonkinnakoista antiikkiesinetta, koska kuten moni tietaa, on taman maan historia melkoisen vanha. Itse ajattelin kayda
ostamassa itselleni tuollaisen Maon punaisen kirjan, kun niita tuntuu taalla
piisaavan. Aitojakin olisi, mutta kenties tyydyn tuollaiseen englannin kieliseen versioon, jossa on myos mandariiniosia. Nyt poistun tarkastelemaan karstivuoristomaisemia.

12.6.2006, Yangshuo, Kiina
Taman aamuisen Tai Chi-kurssin jalkeen pystyy sitten meikalainenkin antamaan
kaverille alkeiskurssin Tai Chita, jos joku paalle kay. Ihan mielenkiintoinen
kokemus sinansa, kun ei ole noihin taistelulajeihin aikaisemmin tullut
perehdyttyakaan. Jahka tuo mustan vyon taekwondoka, Viitasen Juho, paikalle
saapuu, niin katsotaan, etta kuka on kuka.

Paikka on kylla kaikessa kiehtovuudessaan saavuttanut paikkansa sydamessani, ja
himo lahtea tutustumaan Kiinaan ja ennenkaikkea Tibetiin on kasvanut suorastaan
suunnattomaksi. Valitettavasti tana kesana moista reissua ei pystyta millaan
tekemaan, joten ehka sitten seuraavana tai sita seuraavana.

Huomenna olisi tarkoitus lahtea kaymaan Moon Hillilla polkupyorien voimalla.
Olemmekin nimittaneet aikamme Yangshuossa urheilulomaksi. Hong Kongissa kun tuo
kuntoilu jai hieman vahemmalle uskomattomien vaikeiden ja kalliiden
urheilumahdollisuuksien ja orastavan kuumeen myotavaikutuksesta. Viikonkin
liikkumattomuus vaikuttaa yllattavan paljon yleisfiilikseen, joten tanaan oli
kylla mukava taas paasta takaisin voimamiesten maailmaan.

Sinallansa tama on aika huono paikka viettaa urheilulomaa, kun keskikepukka
maksaa 15 centtia isossa putelissa. On siina ihmettelemista puteleilla, kun ne
kauppaan joutuvat jaamaan himokkaiden silmiemme alla. Ratkaisu on kuitenkin
tehty ja nyt lahden tekemaan pienen kaupunkikierroksen ja tutustumaan
paikallisen postin toimintaan. Tarkoitus olisi nimittain lahettaa paketti
Suomeen, jotta tata kantamista ei olisi niin alyttomasti mukana. Samalla
selviaisi myos, mahtaako moinen toimenpide olla jarkeva, vai saako joku
paikallinen kippari itselleen uudet vaatteet.

10.6.2006, Yangshuo, Kiina
Sita ollaan nyt sitten mannerkiinassa. Eilen aamulla lahdettiin matkustamaan ja
seuraavaksi yoksi saatiin junayhteys tuonne laheiseen Guilinin kaupunkiin. Siita sitten huonosti nukutun yon jalkeen hypattiin bussiin ja matkattiin tanne
Yangshouhun.

Yllattavan haikealla mielella lahdimme HongKongista. Yhdeksan paivaa meni
nopeasti ja tekemista olisi ollut vaikka kuinka paljon viela lisaa. HongKongia
siis voi todellakin suositella kaikille ihmisille todella paljon. Voisin melkein sanoa, etta se meni ykkoseksi kaikista paikoista missa olen ollut.

Nyt voi kuitenkin sanoa, etta ollaan ja melkein ihan oikeassa Kiinassa. Tuo
HongKonghan nyt ei todellakaan ole mitaan Kiinaa. Taalla alkaa jo hommat nayttaa melko kiinalaisilta ja turistitkin, joita tietysti aina riittaa, ovat pitkalti kiinalaisia. toisin sanoen lansimaisia on, mutta ei mitenkaan pilvin pimein.

Jostain kumman syysta jengi istuu tuolla kahvioissa ja tuijottaa kun joku potkii palloa kohti sellaista kehikkoa. En tieda mika laji on kysymyksessa, mutta se on kuulemma Saksassa hirmuisen suosittua. Itse valttelen moista lajia tuijottavia ihmisia kuin ruttoa, koska taalla on aika paljon muutakin seurattavaa kuin se. Onneksi Vihis seuraa aatettani ja poistumme johonkun muuhun paikkaan istumaan.

7.6.2006, Hong Kong, Kiina
Lahdon haikea hetki alkaa olemaan edessa. On nimittain suunnattava takaisin
luontoon taalta suurkaupungin huiskeesta. Huomenna juna starttaa kohti Kiinaa
ja Guangdzhoussa tulee vaihto kohti Yangshouta. Kyseinen paikka on yksi
maailman parhaita kalliokiipeilypaikkoja, joten aktiviteetteja pitaisi riittaa
mielin maarin.

HongKongista jai talle seurueelle todella positiivinen kuva. Kaupunki on iso,
mutta liikkuminen siella on varsin helppoa ja kaikki on ahdettu melko pienelle
alueelle. Paikasta loytyy kunnon beachit ja jaatava maara kaikkea tekemista.
Mm. tuossa vieressa Macaossa voi kayda tekemassa skyjumpin, joka on kenties
kaikkein hurjin naista kaikista benjityyppisista jutuista.

Ostospaikkoja loytyy vaikka milla mitalla. Vihis mm. osti eilen sellaisen
aurinkokayttoisen alienin, etta en ole hyodyllisempaa laitetta koskaan nahnyt.
Silla nimittain pyorii paa, kun sen laittaa aurinkoon. Fixu vekotin -biisihan
siita tulee auttamatta mieleen. Joskus kesaisin se nimittain kuumenee niin paljon, etta silla voi keittaa puuroa. Huonoa kaupungista jos oikein hakemalla hakee, niin hintataso on melko korkea. Ei nyt niin korkea kuin Suomessa, mutta korkea kuitenkin. Suosittelen paikkaa lampimasti kaikille mahdollisille olennoille!

Lehtorannan tervehdys kotisuomesta. 7.6. Joensuu.
Näin sitä ollaan päästy takaisin koti suomeen. 2 ja puolen päivän matka
Joensuuhun takana. Bangkok-Viini-Helsinki-Jokioinen-Jyväskylä-Joensuu. Matka meni ilman mitään ongelmia ja rinkkakin löysi tiensä perille.

Viime kuukausi tarjosi minulle elämäni seikkailun. En osannut millään kuvitellakkaan, kuinka antoisa tästä reissusta tuli. Nyt on nähty maailmaa sellaiselta kantilta, että se on kyllä antanut jo nyt uusia arvoja elämään. Raskas reissu, mutta kyllä se kannatti. Monta yli 24h matkustus päivää on takana, joissa hermot oli tiukilla, mutta huumori korvaa väsymyksen ja kärttyisyyden. Vai mitä Mikko "the aamuihminen". Suntila on kyllä ihme pakkaus huumoria. Jos mieheltä varastetaan kaikki arvotavarat ja minä sekä Mikko ollaan "paniikissa", niin Suntilahan se koko asia vitsiksi käänsi ja uusiksi haasteiksi. Olen tyytyväinen, että Kuala Lumpur tuli nähtyä, aivan huikea kaupunki. Mikolle en kyllä anna kartturin virkaa kovin helpolla...

Suntulle ja Mikolle myos kiitos matikan preppaukseta. Toivotaan, että pääsykokeissa onnistaa ja koulun penkille pääsis ensi vuodeksi. Mitä isoimmat kiitokset miehille upeasta seikkailusta ja turvallista
matkaa. Toivotaan, että kaikki isoimmat ongelmat tulivat jo koittua. Paluu arkeen ja treenaamiseen on jo koettu parin lenkin voimalla.

Tästä se sit lähtee!!!

T: SaLe

5.6.2006, Hong Kong, Kiina
Nyt on vihdoin keksitty urheilulaite, jolla ei tarvitse tehda mitaan ja silti
pakki pienenee ja pakarat kiristyy! Lansimaita se ei selvastikaan viela ole
saavuttanut, mutta kerron kuitenkin mika se on.

Se on nimmittain ratsastuslaite. Kylla, samanlainen kuin kuntopyora tai
soutulaite, mutta siina on satula, johon voi istua vaikka telkkaria
katsellessaan ja laittaa valitsemansa ohjelman paalle. Voi laukata, ravata tai
ottaa kevyen jolkottelun. Kilpailuhenkisemmat voivat jopa hyppia esteita, mutta
kaytannossa paljon ei tosiaankaan tarvitse tehda. Meilla oli ainakin melkoisen
hauskaa tanaan kun noita laitteita koiteltiin. Kun minusta tulee liian laiska
alan siis harrastamaan hevosurheilua.

Asiasta toiseen. Samit ovat vaihtuneet ja Lehtoranta on vaihtunut Vihavaisen
Samiin. Samikiintio on hyva pitaa, joten Vihis saapui reissuumme Lauantaina ja
on mukana hyvin pitkia ajanjaksoja. Miehen Filen voi lukea tuolta ylempaa jahka
se sinne saadaan kuvineen vasattya. Sami saapui tanne muuten jo valmiiksi
kipeana Suomesta, mutta nyt harjaa jo katuja kuin vanha kadunlakaisija, joten
hanen matkansa on valmis alkamaan. Yhta mukavia ovat nama molemmat Samit, mutta
tassa uudessa on kylla mukavuutta muutama kymmenta senttia vahemman. Se kaiketi
on ihan hyva asia, koska enaa oloni ei ole niin paljon kuin elaintarhan
vartijalla, koska kuvien ottajia on vahemman liikenteessa. Toki Mikkoakin
kuvataan melkoisen paljon, mutta sitahan se julkkiksen elama on. Miksikohan mun
nimmarit ei kelpaa taallakaan?

4.6.2006, Hong Kong, Kiina
Suurkaupunkin suurin viehatys piilee siina, etta jossain vaiheessa tulee
tilanne, etta tavallaan ymmartaa kaupungin. Tietaa miten paasee minnekin ilman
karttaakin. Tietaa, missa on mitakin ja ymmartaa kaupungin kokonaisuuden.
Pintapuolisesti tietenkin vain, mutta joka tapauksessa, tanaan oli oikeastaan
ensimmainen paiva, kun todella osasimme liikkua kaupungilla ja loysimme
paikkoihin ilman LonelyPlanetin ankaraa selausta.

Ghanalaisesta kaverista, josta puhuin edellispaivan kohdalla. Kaytiin istumassa
kahveella hanen kanssaan ja erittain mukava kaveri olikin kyseessa. Oli todella
innostunut Suomeen tulosta ja erityisen innostunut hankkimaan sielta itselleen
myos verevan suomalaisen neidon. Deittipalstoja suosittelimme, mutta
huomasimme, etta niihinhan pitaa aina kirjautua jollain puhelinnumerolla tai
muuten vain maksaa rahaa. Eika ne nyt englantia aidinkielenaan, kuten Ghanassa
on tapana, puhuvalle mitaan hirvean helppoja hallitakaan ole nuo sivut.

Tyydyimme siis vain esittelemaan hanelle netin kautta kuinka tavattoman kauniita suomalaiset naiset siis ovatkaan. Sallan kuvia en hanelle esitellyt, ettei vaan iske silmaansa tuohon kaikkein parhaimpaan kaunottareen. Siina sita taas joutuisin muutoin painimaan koko lihaksikkaan kroppani edesta.

Joka tapauksessa elavainen ja innokas kaveri oli kysymyksessa ja nytpa sita
sitten tiedetaan sen verran Ghanastakin, etta voisi joskus vaikka lahtea
kaymaan. Niin sotaisaksi maaksi kun Ghanaakin luulin, koska se LansiAfrikassa
sijaitsee, niin vaarassa huomasin olleeni. Hyvinvoiva demokraattinen maa
kuulemma ja elitasokin varsin korkea.

Sen verran netista tietysti vilkaisin, etta lisaykseksi voisi sanoa EU:n
nylkevan tata Afrikan maata muiden Afrikan maiden lisaksi tehden heidan
todellisen hyvinvointinsa ja nousunsa mahdottomaksi. Mutta mita se meita
hyvinvointi-ihmisia kiinnostaa, kunhan saa uuden television. Kuolkoon sinne!
(tyhmimmille huom! Tama oli ironiaa!)

2.5.2006, HongKong, Kiina
Vaikka emme Mikon kanssa kumpikaan ole niin tyhmia, etta polttaisimme tupakkaa,
kiinnitimme silti hostellimme hississa olevaan kylttiin huomiota. Siina
nimittain lukee, etta tupakointi hississa kielletty; maksimisakko 5000HKd.
Aloimme miettia, mistahan tuon maksimisakon voi saada ja mika vastaavasti
johtaa pienimpaan sakkoon. Eikos se hieman ole niin, etta tupakointi on
tupakointi vaikka sen miten vaantaisi. Vai onko lain laatijat miettineet, etta
jos ihan parit henkoset nappaa vai vihkaa hissin kulmassa, se on 1000HKd ja
sitten jos royhyttelee koko kessun, seuraa 3000HKd:n sakko. Vastaavasti
korsteeninomainen kahden tupakin pariroyhyttely johtaa 4000tonniin ja vitosen
saa, jos viettaa esim tunnin verran aikaa hississa sankan savun keskelle ja
tumppailee viela pitkin seinia ja lattioita.

Eilen oltiin kuitenkin paikallisen tyton ja pojan kanssa viettamassa iltaa. Nama vanhat tutut veivat meidat ensin syomaan, tilasivat viinin, kuten kuuluukin ja me katsottiin Mikon kanssa toisiamme ja sanottiin, etta me otetaan pelkka viini. Ollaan syoty justiinsa. Syoty ja syoty, mutta kun kaverit vei meidat johonkin viiden tahdan raflaan ja safka maksoi saman verran kuin suomalainen ravintola viinitarhoineen. Tasta jatkoimmekin kohti japanilaista ravintolaa. Honkkelit tilasivat sakea poytaan ja siina sita sitten istuttiin. Puteli maksoi vaivaiset 50 euroa kipale, joten eikohan taman paivan lowbudjet-paiva ole vahintaankin pakollinen. No, opittiin kuitenkin puhumaan kantonilaista ja kiskomaan kuin nipponit konsanaan.

Pakko jatkaa viela. Tanaan kavi meinaan hassu sattuma, kun mentiin ostamaan
safkaa kaupasta. Siina vieressa seisoskeli sellainen ei niin suomalaisen
nakoinen musta kundi, ja Mikko tokaisi, etta 'kato tollahan on just se
HKmagazine kadessa mita me ollaan etitty kokoajan'. No minahan kysaisin
kaverilta, etta mistas sen olet saanut, niin kaveri repesi taysin
liitoksistaan. Han nimittain sanoi heti, etta olette varmasti Suomesta, koska
mulla on puiset korvikset. Myonsin, han sanoi, etta rakastaa Suomea ja on
lahdossa pikapuoliin Tampereelle. Tiedattehan, etta suurkaupungeissa on kaiken
nakoista Tampereelle lahtijaa aina, joten utelimme vahan Suomesta. Tama kaveri
tiesi Suomesta varmaan kaiken. Jopa lausuili aika outojakin lauseita sielta
taalta ja kertoi omaavansa monia kavereita Suomesta. Yksi oli muuten Ansku?
Tama nyt ei sentaan viela ole muuta kuin suurta sattumaa, mutta kun kysyimme,
etta mista kaveri on kotoisin niin, han oli lantisesta Afrikasta Ghanasta,
opiskeli siella maantietoa ja jotain taideaineita.

Siina sitten kaupassa tunti juteltiin ja sovittiin, etta mennaan kahveelle
Sunnuntain puolella. Aikamoinen sattuma kysymyksessa, mutta tallaista silloin
talloin vaan kay.

1.6.2006, HongKong, Kiina
Lentokone paasi kuin paasikin perille tanne HongKongiin. Bangkokin kentalla
lentopelkoisena koneisiin tutustuessani ymmarsin, etta mehan saimme tietenkin
koko aseman pienimman koneen kayttoomme. Se ei stressiani helpottanut, mutta
ihme kylla, perille paasimme. Olemme nyt saavuttaneet taman hetkisen elamani
itaisimman pisteen. Tasoissa siis ollaan, honappa velipoikani Mikko.

HongKonghan on kapitalismin keskus maailman suurimmassa kommunistisessa
valtiossa. Jengi on harvinaisen hyvinvoivan nakoista ja porukka pukeutuu niin
muotitietoisesti, etta edes Helsingissa ei tahan pystyta. Jostain kumman syysta
kaikki ovat silti todella ystavallisia ja toisensa huomioon ottavia. Mieltani
kaivertaakin kysymys, miksi ihmeessa lansimaissa ollaan niin epakohteliaita
toisilleen. Todella omituista. Moni voisi ajatella, etta se on lansimaisen
yhteiskuntamallin tulosta, mutta HK todistaa, etta ei se sita ole. Tyhmyytta se
on.

Tyhmyydesta puheenollen palaan viela viime hetkiin Thaimaassa. Ostimme nimittain Bangkokissa VIP-liput leffateatterin ja kavimme katsomassa Da Vinci koodin. En kerro loppuratkaisua, mutta voin sanoa, etta oli aika reteet mestat. Tuolit olivat sellaiset sohvat, joita voi ohjailla kaukosaatimilla ja niissa pystyi siis makaamaan. Ennenkuin menimme leffateatteriin, menimme VIP-alueelle, jossa sai ilmaisia naksuja ja mehuja. Tama maksoi muuten 10 euroa. Kun tarjoilija teki tilaukset, han meni polvilleen ottamaan tilausta vastaan, samoin tilaukset tuodessaan.

Siis polvilleen! Olimme aiemmin eraassa toisessa kohteessa ja eras aija kaski
ihan normaalin katubaaritarjoilijan tilata meille taksin. Ymmarran taman viiden
tahden hotellista, jossa se tilataan hotellihuoneesta, mutta etta normaalista
katuravintolasta. Ihan niinkuin kaveri ei olisi sita itse voinut tilata.
Torkeaa heikompansa alistamista ja valta-aseman vaarinkayttoa. Ja taalla
tarjoilijat menevat polvilleen tarjoillessaan meille sapuskaa. Jos en olisi
tiennyt, etta leffatarjoilija saa todennakoisesti valitusryopyn, jos sanon,
etta nouse nyt hyva ihminen ylos, olisin niin sanonut. Tassa maailmassa ei ole
yhtaan niin hyvaa ihmista, jota jonkun toisen pitaisi polvillaan ruokkia!

29.5.2006. Ko Phanganilta Bangkokiin, Thaimaa
-No moro, se on me talla vaan.
-Tasa kavi nyt niin, etta ollaaa taalla Thaimaassa saarella ja meni tossa
rantaan saapumisessa delphiini potkurista lapi. Se on siis ihan risana. Uus
potkuri pitaa tilata Ameriikasta asti ja siina menee pitkaan.
-Eika kuule siina viela kaikki, asknen rupes vetta satamaan ja meri on aivan
hurjana.
-Niin on, me tiedetn, se on erttain havrinaista nain highseasonin aikana. S on
sellainen inversio. Se on naita metodo...metro...metorologisia ilmioita, mutta
ette te niistha mitaan ymmarra.
-Mita? Ei olla otettu, eika oteta. Me ollaan reissaajia!
-Ai teksi on epasevlaa, ai joo, sori, mulha oli kyynapaa tassa nappaimiston
paalla.
-Onko nyt parmpi?
-Ai koska sade loppuu. Mista me se tiedetaan, ei me mitaan merenneitoja olla,
pystyta saita hallitsemaan. Me ollaan reissaajia!
-No niin ollaankin otettu, kai tassa nyt ottaa, kun potkurit hajoilee ja meri
myrskyaa!
-Haistakaa ite!

Ongelmien keskella kavimme loppujen lopuksi tutustumassa vieraskirjan sisaltoon
ja liitimme ohjeita hieman yhteen. Huusimme eraalle pitkahantavenekuskille,
etta vene tanne, ja lahdimme purjehtimaan myrskysta piittaamatta kohti
Bangkokia lisabensakanisterit lattiallamme. Ehdimme kuin ehdimmekin Bangkokiin
ja lento seuraavaan kohteeseen lahtee tanaan 30.5. SaLe vastaavasti suuntaa
31.5 kohti Suomea vasyneena, mutta onnellisena.

24.5.2006 Ko Phan ngan, Thaimaa
Olen taas tormannyt siihen onnelliseen tilanteeseen, mihin niin harva matkailija tormaa. Nimittain pesulaan vaatteita viedessamme tuppaa kaymaan yhta sun toista, milloin haviaa shortsit, milloin paita. Hajamielisyydesta on minun
osaltani ollut naissa haviamistapauksissa valtavaa hyotya. Mikolta ja Samilta
nimittain on havinnyt muutama vaatekappale, ja he ovat olleet siksi kiukkuisia
ohi kiitavan hetken. Minulta taasen ei havia pesujen yhteydessa koskaan mitaan.
En nimittain tieda mita pesuun laitan.

Toisin sanoen hajamieliset ja huolimattomat ihmiset lienevat hieman huolellisia
onnellisempia. Muistan eraan huolimattoman jopa sanoneen, etta han ei voi tehda
lasta, koska pelkaa unohtavansa sen jonnekin! Siis siltakin vaivalta voi
saastya, jos on huolimaton.

Ko-Pha-ngan, Thaimaa 23.5.2006
Taalla sita istutaan rantakuppilassa, eika tehda yhtaan mitaan. Taalla on niin
lammin, etta veden saa kiehumaan, kun kaataa vetta suuhunsa, ja pitaa suuta
auki aurinkoa kohti pari minuuttia. Sitten vaan teepussi peraan.

Tarkemmin sanoen ei ole oikeastaan mitaan kerrottavaa. Me kaipasimme lomaa
alkureissun hektisyyden sijalle ja saimme sen. Taidan tilata yhden
norsulimpparin ja menna terassille katsomaan kaunista maailmaa.

22.5.2006 Ko Phan ngan, Thaimaa
Nyt on edessa taas kriittinen yo. Nimittain kolmannen yon jalkeen on tahan
mennessa ollut aina pakko jatkaa eteenpain. Milloin passivarkauden, milloin
saarellepaasemiskiiren takia. Siispa jannityksella seuraamme, onko huomenna
jatkettava.

Taalla ihmisen mieli lepaa, kun ei todellakaan tee muuta kuin pelailee peleja,
treenailee ja nukkuu. Siis jaa aikaa myos kelailla vanhoja juttuja.

Taisin unohtaa nimittain kertoa noista kalakuvista, jotka tuolta kuvapuolelta
loytyvat. Kavimme meinaan KL:ssa tarkastamassa juuri avatun Akvaarion. Siella
oli kaikennakoisia matoja ja karmeksia mukaan lukien maailman vaarallisin
sammakko. Ei kylla uskoisi, etta noin pieniin elukoihin mahtuu niin paljon
myrkkya.

Sami osoitti olevansa mies ottamalla skorppionin kateensa. Han kysyi ensin, etta
onko skorppari myrkyllinen, ja olihan se, mutta vastaaine loytyy kuulemma heti,
jos se pistaa. Niinpa Sami sitten nappasi skorpparin kateen. Ei se pistanyt.
Mikko uskaltautui kakkosena tekemaan saman, kun haukuimme sita nossoksi.
Huomasin, etta jos itse haukun, niin voin livahtaa tilanteesta. Niin teinkin.

Sitten siella oli kaiken karvaisia kaloja ja kaytava, jossa paasi veden alle
niita tuijottelemaan. Kaiken kaikkiaan hieno paikka, etenkin kun yksi
kaksimetrinen kala paskoi suoraan Samin paalle. Valitettavasti olimme putken
sisalla, joten ei tullut osumaa.

Tiedan, on moraalisesti kyseenalaista menna katsomaan vangittuja elaimia.
Elaintarhaan en kylla enaa menisikaan, koska ei vangittuja elukoita pysty
hymyillen katsomaan. Ehka nama kalat menee juuri ja juuri.

Ko Phan ngan, Thaimaa. 20.5.2006
Tanaan suoritamme interaktiivisen kyselyn. Olemme nimittain 24 tunnin
bussimatkan jalkeen, joka sivun mennen sanoen on aika pitka keikka, edenneet
tanne Ko Phan nganin saarelle. Paikkaan, jossa jarjestetaan maailman suurimmat
beach-bileet. n. 10 000 ihmista keraantyy samalle rannalle kerran kuussa ja
meno on sen mukaista. Me ollaan oltu noissa bileissa jo kaksi kertaa, eika
talla kertaa aiota jaada tanne niiden ajaksi. Miksi sitten tulimme tanne? Siita
syysta, etta taalla on todella miellyttava meininki koko ajan. Full moon partyt
on melkeinpa huonointa aikaa talla saarella, tama vali aika vastaavasti
parasta.

Mutta asiaan. Joudumme silloin talloin tilanteeseen, jossa kulkuneuvoon
noustessamme meille ilmoitetaan hinnaksi esim. 60 centia tietysta matkasta.
Perille tullessamme hinta onkin noussut jo euroon. Vaikka rahamaara on mitaton,
prosentuaalisesti erohan on hurja.
Siispa, mita meidan tulisi ns. kusetustilanteissa tehda?

a) Nostaa armoton mellakka pystyyn. Huutaa ja kirota.
b) Ilmoittaa, etta me emme maksa, riuhtaista kuskilta nippu seteleita kourasta,
tehda puolukka nenaan ja juosta karkuun.
c) Antaa pyyteettomasti rahasumma, heittaa tippi paalle ja kiittaa kuskia
kehaisten hanen amisviiksiaankin.
d) Joku muu, mika?

Luulen, etta vanhempamme ehdottaisivat huutamista ja meuhkaamista, mutta
tulisiko lukuijoiltamme omia ehdotuksia. Jos tulee, niin toivoisimme, etta
laittaisitte vieraskirjaan omanne.

Kuala Lumpur, Malesia 19.5.2006
Tama paiva ollaan vietetty tutustumalla kaupungin turistikohteiden loputtomaan
antiin. Ensin kaytiin tuolla maailman neljanneksi korkeimmassa tv-tornissa. 421
metria taisi olla korkeutta, vinhan nakoista, kun helikopterit painaa
alapuolellamme. Sitten mentiin sen nimiseen laitteeseen, kun g-forceX.
http://www.xes.cx/MT/archives/2006/05/experience_the.html

Oli sellainen fiilis kun tuo kone, jonka tuosta ylla olevasti linkista nakee
videoineen, laukaisi meidat 62 metrin korkeuteen, etta oksat pois ja ortodoksit
takapenkille. Benji-hypyn olen aikaisemmin suorittanut, eika tuo nyt niin hurja
ollut, mutta erittain hyva fiilis laitteesta kylla jai. SaLen kadet tarisevat
vielakin, joten en ole ihan varma oliko se hanesta siistia vai hirveaa. Mikko
sen sijaan esitti ns. tyynen miehen lookia, ja taisi viela ehdottaa
myyjaneitoselle, etta voisi menna seuraavan ilman turvavoita.

Noh, Mikkohan on toisaalta paatunut mies, koska jo pienena hanen velipoikansa
kouli hanta muun muassa heittamalla hanta luistimella. Oma veljeni ei moista
ole tehnyt, vaikka kaiketi monesti olisi pitanytkin!

Tunti viela taalla, ja sitten hyppaamme kohti bussia. Bussi viekoon meidat
takaisin Thaimaan halinaan. Junat ovat kokoajan taynna, mika sinallaan on
uskomatonta, koska aiemmilla reissuille ei ole ikina ollut mitaan ongelmaa
niiden kanssa. Yo bussissa istuen, se on juhlaa.

18.5.2006 Kuala Lumpur, Malesia
Mentiin tanaan sitten hieman pyorahtamaan paikalliseen vesipuistoon. Tunti
istuskeltiin bussissa vain saadaksemme tietaa, etta osa laitteista on kiinni.
No, se ei mieltamme masentanut vaan ajateltiin, etta sisaan mennaan silti.
Olihan puisto rakennettu hienommin, kuin mikaan nakemani vesi- tai huvipuisto
ikina.

Oliko meilla sitten hauskaa. Noh, sisalla oli muutama kymmenta ihmista, ja
liukumakia oli auki kolme erilaista. Siina kummasteltiin ja ajateltiin, etta
miten ne voi ottaa saman hinnan sisaanpaasysta, vaikka paikka on kaytannossa
suljettu.

Yhteen laitteeseen ei paassyt kuin kahden hengen pakettina, ja koska meita on
kolme, yhden piti odottaa. Arvonnan jalkeen se olin mina. Odottelin hetken,
kunnes eras tytto sanoi, etta han matkustaa kanssani. Ylospain portaita
mennessani kuitenkin tajusin, etta eihan se mikaan tytto ole, sehan on
pesunkestava leidari eli ladyboy. Siina sita sitten leidarin kanssa laskettiin
makea. Sita ei varmaan kovin moni lukikunnasta ole tehnytkaan.

17.5 Kuala Lumpur, Malesia
Kun saavuimme Malesiaan, Mikko tiesi kertoa, etta taalla on oikean puoleinen
liikenne. Katselimme Samin kanssa toisiamme sanomatta mitaan.
-se vaihtuu sisamaassa vasta, totesi Mikko!
Olimme Samin kanssa hiljaa edetessamme kohti etelaa.
-se vaihtuu vasta tuolla paljon etelampana, vaittaa Mikko hiljaisuuden
vallitessa hanen ymparillaan.
-Kylla taalla on vasemanpuoleinen liikenne valaisee Mikko meita saapuessamme
melkoisen etelassa sijaitsevaan Kuala Lumpuriin.
Kiitamme tiedosta nyokkaamalla oppaallemme.

16.5, Kuala Lumpur, Malesia
Passinhakureissu on loppusuoralla. Huomenna pitaisi saada uusi passi ja sitten
voi taas reissun suunnittelu jatkua. Junalla tultiin tanne yovaunussa ja
eilinen paiva oli tosiaan aika rankka, joten nyt tekisi mieli vetaa pienet
tirsat tossa punkkien syomassa sangyssa.

KL on Bangkokin liikennemelun ja ahtaiden jalkakaytavien jalkeen aivan
eurooppalaisen nakoinen kaupunki. Taalla on todella siistia ja autot ajavat
oikeasti ihan omilla kaistoillaan. Nama rakennukset ovat aivan huikeita. Tuo
Petronas Tower tuossa keskustassa on melkein 500m korkea. Siis puolikilometria.
Sehan on korkeampi kuin Joensuun kaupungintalo. Ja nama muutkin rakennukset on
aika haikaisevan nakoisia. Pitaapa lahtea kaupungille vahan tutustumaan.

Sen viela sanon, etta tama luonnonkiertokulku on taalla ehka voimakkaampaa kuin
suomessa. En tiennyt etta se ulottuu myos elottomiin asioihin. Ensin mina ostan
kannykan Suomesta, sitten matkustan kaukoitaan, kaukoidassa luulen, etta
kannykka siirtyi taalta ikuisuuteen, mutta ei, se siirtyikin jonkun paikallisen
taskuun. Taskusta se siirtyy internetin myyntisivustoille sopuhintaisena. Menen
Suomeen palattuani sivustolle ja tilaan sen itselleni takaisin. Mahtaakohan
hommaamani thaikkuprepaid-kortti olla viela sisassa, pohdin pakettia
avatessani.

15.5. Kota Bharu, Malesia
Tassa ollaan sitten poistuttu saarelta ennatysajassa. Tarkoitus oli olla
kymmenen paivaa, mutta jaikin kolmeen. Syyna on se, etta kamppaan murtauduttiin
ja meikalaiselta vietiin passi. Ja toki muutkin arvotavarat. Mutta mitapa sita
kannykalla, kun ei ole simkorttiakaan. Rikosbungalowin kuvan voikin pongata
tuolta kuvat-puolelta muuten.

Nyt siis painellaan kohta kohti KL:aa ja mennaan selvittelemaan hieman
meikalaisen passiasioita. Siella asuu yksi kuuluisa joensuulainen
jalkapalloilija, joten ei kun hanella vaan yoksi vaikka vakisen, jos ei paasta
sisaan suosiolla! Kuala Lumpurista pitaisi saada uusi passi ihan paivassa
parissa, joten ongelma ei ole sen suurempi. mutta kuten eras
sotikirjeenvaihtaja Joensuusta tapaa sanoa, niin nyt on meikalainen kaynyt
Pulau Perhentianilla kaksi kertaa, ensimmaisen ja viimeisen.

12.5 Pulau Perhentian, Malesia
Me tassa mikon kanssa rankattiin parhaat rantapaikat, joilla ikina olemme
olleet. Miksiko, no ehdottomasti siksi, koska Pulau Perhentian menee
kiistattomaan karkeen. Taalla on siistein ja paras biitsi, todella kirkkaat
vedet ja juuri sopivasti porukkaa. Eli melko vahan.

1. Pulau Perhentian, Malesia
2. Ko Phang ngan, Thaimaa
3. Sihanoukville, Kambodzha
4. Ko Chang, Thaimaa

Joten noiden pohjalta sitten vaan lomaa suunnittelemaan joka iikka!

11.5. Pulau Perhentian, Malesia
Tasta saaresta en tieda mitaan viela, paitsi maksimissaan sen, etta on kylla
todella nastan nakoinen mesta.

Mutta junassa paivalla oli Yalan kaupungissa sitakin jannenpaa, kun asemalle
saavuttuamme junan vieressa oli rynnakkokivaarein varustautuneita sotilaita ja
jengia samojen aseiden kanssa sellaisten hiekkatyynyjen takana. Toisin sanoen
ensimmainen mita sovimme keskenamme, etta jos joku ampuu, niin matalaksi
lattian rajaan ja rinkka paan ja selan paalle.

Kysymyksessa taisi kuitenkin olla joku poliisien, juttu koska Yalassa on pitkaan ollut levotonta ja nyt sunnuntaina siella oli viela joku kaveri rajayttanyt pommin luokkahuoneessa. Kieltamatta hieman nousi kylmat vareet, mutta onneksi suotta.

10.5. Hat Yai, Thaimaa
Tassa matkatessamme kohti Malesiaa aloin syvallisesti miettia maamme todellista
suvaitsevaisuutta. Istuskellessamme Pizza Hut-ravintolassa aloin miettia, etta
jos esimerkiksi SaLe tai joku muu potra poika laittaisi hieman meikkia naamaan,
huulipunat huulille, kasvattaisi pitkan letin ja huitaisisi viela hameen
paalleen, ja lahtisi hakemaan Joensuulaisesta ravintolasta toita, niin mitahan
mahtaisi kayda. Taalla moisissa tapauksissa tarjotaan auliisti tyopaikka ja
toivotetaan viela onnea tulevalle uralle. Tanaan kohtasimme nimittain jo toisen
ladyboyn toissa ravintolan tarjoilijana.

Eihan siina tietysti mitaan pahaa olisikaan, mutta kyllahan 206 cm pitka kaveri
naiseksi pukeutuneena tietysti aina hieman hilpeytta herattaa.

9.5 Ko Lanta, Thaimaa
Vinkki reissaajille:
Majoitu halvimpaan mahdolliseen mestaan ja asetu taloksi. Taman jalkeen
tepastele aterialle hienoon hotelliin -ateria ei paljon maksa niissakaan nailla
saarilla- ja kysy saatko menna uima-altaalle. Taman jalkeen toista rituaali
seuraavana paivana ja kohta huomaatkin jo olevasi hotellin kanta-asiakkaita
kayttaen wc-palveluita, uima-altaita ja muuta mukavaa viihdyketta, ilmaiseksi.
Nain teimme me.

Laiskotti niin, etta paatimmekin lahtea vasta huomenna, joten seuraava paiva
tulee olemaan rankka matkapaiva kohti Malesiaa. Thaimaa alkaakin kyllastyttaa
jo kaikessa tuttuudessaan.

8.5.06 Thaimaa, Ko Lanta
Hieman yli yhdeksän tunnin lento, 9 tuntia hengailua Bangkokissa, 12 tuntia
junassa istumapaikalla, pari tuntia odottelua, 4 tuntia bussissa, 3 tuntia
minibussissa. Sellainen oli tuloni tänne Ko Lannan saarelle ja voin kyllä
sanoa, että tuolla kiireellä en ihan vähään aikaan yksin matkustele minnekään,
etenkään jos makuupaikat on loppu. Joka tapauksessa fiilis on nyt täydellinen
ja on mukava aloittaa kolmen kuukauden turnee. Väsymys ja rankemmat
koettelemuksethan ovat osa matkailun viehätystä.

Mikko ja Sami ovat likimain täysin palaneita, aurinkohan täällä paistaa niin
ylhäältä keskeltä taivasta, että Sami joutuu pitämään päätään pikkuisen
kyyryssä, ettei osu liekkeihin.

Tämä on siis vain välipysäkki, ja huomenna lähdemme kohti Malesiaa ja Pulau
Perhentiania. Akkuni ovat vielä puolityhjät, mutta riittävät matkustamaan vielä
yhden yöetapin.

5.5.2006
Vielä partahöylä reppuun ja valmista on. Nyt on suuri päivä. Kolmen kuukauden kierros on valmis alkamaan myös minun osaltani, lennon startatessa kohti Bangkokia keskiyön hujakoilla. Mikko ja Sami ovat kuulemma juuri saavuttaneet Ko Lannan saaren, joten sinne olisi minunkin jotenkin tieni löydettävä. Omanlainen säätämisensä juna- ja laivalipuissa tulee olemaan, mutta eipä sitä auta paljon huolehtimaan ruveta. Enemmän huolestuttaa se, jos juna on loppuun myyty. Näin kävi kuulemma Mikolle ja Samille, joten saa nähdä.

Budjetiksi olen valinnut itselleni 600 euron kuukausibudjetin. Keskimäärin rahaa on 20 euroa päivää kohti, mutta toki viisumit yms. verottavat summaa pienemmäksi. Tiukkaa voi toisinaan tulla, koska kaikkien maiden hintatasosta ei ole tarkkaa selvyyttä ja toisaalta matkustamme melkoisen paljon. Sehän ei ole ikinä kovin halpaa edes noissa halvoissa maissa. Kukaan opiskelija ei muuten elä Suomessa kuukausia pienemmällä budjetilla, joten rahanpuutetta on turha sanoa matkaan lähtemättömyyden syyksi!