Matkalla, kesä 2005
Karjalainen on seurannut Markus Suntilan ja hänen urheilijaystäviensä Kaukoidän matkaa.
Tällä hetkellä matkalla ovat siis mukana itseni Markus Suntilan lisäksi Kyrön Mikko ja Kampin Isto. Purmosen Mikko liittyy seuraan vasta myöhemmin, joten alkumatka mennään kolmen henkilön ryhmässä.

15.6. Trat, Thaimaa
On puoliyö paikallista aikaa. Saavuimme juuri Trat-nimiseen kaupunkiin Thaimaan itärajalle.
Olemme nyt matkustaneet 25 tuntia Lahdesta Kööpenhaminan ja Bangkokin kautta tänne ilman pienintäkään pysähdystä. Pidemmälle emme valitettavasti päässeet, joten oli vuokrattava kolmella eurolla huone täältä Tratista. Ehkä hyvä niin, sillä väsymys on valtava ja viiden tunnin yöunet tulevat enemmän kuin tarpeeseen. Aamulla on näet herättävä jo viideltä, mikäli tahtoo ehtiä Kambodzan puolelle päivän ainoaan laivaan.
Matkasuunnitelmat ovat siis menneet kaikin puolin hieman ylösalaisin ja päätimmekin käydä Laosin sijasta tutustumassa ensiksi Kambodzaan, maahan, jossa torakoita, hämähäkkejä ja koiria nautitaan säännöllisesti murkinaksi.
Itse yritämme pysyä vähän tutummassa ruokavaliossa.

17.6. Sihanoukville, Kambodza
Teen tilauksen ja avaan television Kambodzan suurimmassa ja samalla ainoassa
rantalomakohteessa, Sihanoukvillessa. Paikalliset tuojottavat meitä ihmeissään
ja ovat äärimmäisen ystävällisiä. Takanamme on 8 tunnin ja 230 km bussimatka
rajalta tanne.
Teiden kuntoa on mahdotonta yrittaa selittaa. Tiet ovat leveita, ja tehty
jonkinlaisesta mudasta, joka kastuessaan muuttuu mahdottomaksi edetä.
30 km tunnissa eteneva bussimme, joka pitää työntää käyntiin, seikkailee pitkin tieta
heittelehtien laidasta laitaan. Autoja tulee vastaan harvakseltaan, sillä
ihmisiä ei maaseudulla kovin paljon elä. Välillä työnnämme autoa, välilla kuski
käynnistelee sitä mäkistarteilla. Takanamme oleva nainen imettääå toisella
rinnalla ja toisen päällä lepää oksennuspussi, jota täytetään viidentoista
minuutin välein. Tällaista ei kertakaikkiaan pysty tajuamaan ennenkuin tämän on
nähnyt.
Huomioni kääntyy takaisin televisioon, jossa kerrotaan Siam Reapin kaupungissa
tapahtuneesta kapinallisten terrori-iskusta. 25 lasta on kaapattu lastenkodissa
ja kaksi heistä on tapettu. Toinen paikallinen, toinen kanadalainen.
Kapinalliset vaativat 1000 dollaria rahaa.
Meno on siis aika hurjaa, mutta toisaalta tassa Sihanoukvillen rantakuppilassa
sita on mahdotonta havaita. Otamme toiset Angkorit, lienemme raskaan matkan
jalkeen ne ansainneet.

18.6. Sihanoukville, Kambodza
Olemme keksineet tavan kerätä rahaa. Laitetaan vain Mikko kaksimetrisenä hirviönä seisomaan kadun reunaan ja asetetaan hattu maahan. Mies herättää nimittäin valtavaa kummastusta, missä ikinä olemmekaan. Sillä välin, kun Mikko kerää meille matkarahat Kambodzan pääkaupunkiin, Phnom Penhiin, niin me lähdemme Iston kanssa rannalle makailemaan.
Rannat ovat loistavat, ihmiset ovat käsittämättömän ystävällisiä, eikä sadekautisista sateista ole tietoakaan. Elämä siis maistuu suorastaan mahtavalta. Voisin suositella paikkaa jokaiselle, joka on valmis näkemään hieman vaivaa matkustaessaan.
Meidän lähtökohtaisena ajatusmaailmanamme ei ole kuitenkaan rantalomailu tai nähtävyyksien bongaileminen, vaan pyrkimyksemme on nähdä ja oppia ymmärtämään kulttuuria myös hieman paikallisten näkökulmasta ja syvemmältä. Niinpä matkamme jatkuu täältä rantaparatiisista huomenna kohti todellista elämää, Phnom Penhia.
Kaupunkia on jopa tituleerattu kaukoidän hurjimmaksi kaupungiksi, joten jännittävää pitäisi tulla ainakin.

19.6. Sihanoukville, Kambodza
Tarkoitushan oli tosiaan suunnata tänään Phnon Penhiin. Suunnitelmat muuttuivat kuitenkin kertaheitolla, kun saimme tietää ainoan bussin olleen loppuunmyyty. Siirsimme siis lähtöä yhdellä päivällä ja vuokrasimme mopot.
Eikä mitkään tavalliset mopot, vaan sellaiset jotka kulkevat 80 kilometriä tunnissa helposti. Ilman kypärää ja suomalaisiin lakeihin tottuneena ajaminen hirvitti aluksi melkoisesti. Etenkin Mikkoa, joka ei ollut ikinä elämässään edes kokeillut mopolla ajoa.
Lähdimme ajamaan 20km päässä oleville vesiputouksille, joita pidetään paikallisten keskuudessa lähialueen suosituimpana viikonlopunviettopaikkana. Matka hiekkateillä oli harvinaislaatuisen pöllyävä ja kun vesiputoukset viimein avautuivat, olivat vaatteemme ja naamamme täysin punaisen lian peittämiä.
Eikä siinä vielä kaikki, sillä Iston selkä oli palanut tulipunaiseksi ja itselle oli jäänyt repunnaruista sellaiset viivat hartioihin, että nyt näyttää siltä kuin olisin ottanut aurinkoa rintaliivit päällä. Sitä en kuitenkaan ole tehnyt.
Vesiputoukset olivat hienot ja ihmisiä oli todella paljon. He uivat ja pelailivat pelejä nauttien luonnon rauhasta. Paikka oli mahtava, mutta silti mieleen jäävin osa oli kaikesta huolimatta mopoilu, joka antoi mahdollisuuden tarkkailla paikkoja oman makunsa mukaan kenenkään antamatta vieressä neuvoja.

21.6. Phnom Penh, Kambodza
Jostain kumman syystä matkalla tulee aina kipeäksi vähintään kerran. Päällä on siis hirveä ripuli ja lievästi kuumetta. Kun Mikko ja Isto katselevat auringonlaskua rantakuppilassa, niin minä juoksen hotellihuoneen ja WC:n väliä tiuhaa tahtia. Hotellilla makaillessa kelpaa tutustua entistä tarkemmin Kambodzan ja Phnom Penhin historiaan. Maan, jossa vuosina 1975-1979 tapahtui kenties koko maailman historian julmin ja päämäärättömin kansanmurha.
Kun amerikkalaiset lopettivat Kambodzan pommittamisen Vietnamin sodan loputtua, median kiinnostus aluetta kohtaan katosi täydellisesti. Samaan aikaan Pol Potin Punaiset Khmerit ottivat vallan ja ovet suljettiin muulta maailmalta.
Miljoonakaupunki, Phnom Penh tyhjennettiin siten, että asukkaita kaupungissa oli tuona aikana enintään 50 000. Ihmiset laitettiin pakkotyöhön, sairaalat ja raha lopetettiin sekä sivistyneistö teloitettiin. Syyksi teloitukseen riitti silmälasit tai pienikin niskoittelu. Jotta luoteja ei kuluisi turhaan, lasten kädet sidottiin selän taakse ja heidät lyötiin puuta päin kuolleeksi. Aikuisiin käytettiin perinteisempiä keinoja. Kaikkiaan surmansa sai vähintään kaksi miljoonaa ihmistä.
Kun kerrankin olisi ollut aihetta jonkun länsimaan asiaan puuttua, niin apua ei liioin nähty.

22.6. Siam Reap, Kambodza
Taskuvarkaista ei varoiteta suotta. Lähdimme eilen illalla vielä Phnom Penhissällessamme piipahtamassa hieman kaupungilla. Päätimme brittiläisten naapuriemme kanssa vuokrata mopot, jotta saisimme itse päättää mihin menemme. Laitoimme reput selkään ja lähdimme ajamaan.
Pari kilometriä ajettuamme mopo kaartaa sivutieltä suoraan eteemme brittejä kannattelevan mopedin vierelle. Kambodzalaismies ottaa tylysti kolmenkympin vauhdissa kiinni kaverin kaulassa roikkuvasta kassista ja repäisee siitä sillä seurauksella, että britit lentävät suoraan katuun keskellä nelikaistaista pääkatua. Autot jarruttavat ja varkaat katoavat tyylikkäästi laukku kädessään liikenteen sekaan.
Britit nousevat ylös jalat ja kädet verisinä, mutta onneksi sentään hengissä, silla kuten olen maininnut, niin kypärää ei täällä käytetä.
Ei muuta kuin takaisin hotellille paikkaamaan jalat inhimilliseen kuntoon ja poliisilaitokselle tekemään rikosilmoitusta. Että sellaista mukavaa täällä sattuu.
Nyt olemme joka tapauksessa päässeet turvallisesti Kambodzan suurimpaan turistikohteeseeen, yhteen maailman kahdeksasta ihmeestä, Angkor Watiin. Turisteja on järjettömästi ja kaupustelijoita vielä enemmän. Suurin osa turisteista ei kylläkään ole länsimaalaisia, vaan he näyttävät tulevan lähinnä Kiinasta, Japanista ja tietysti Thaimaasta.
Kohta lähdemme pikapikaa tarkastamaan tuhat vuotta vanhat temppelit ja sitten suuntaamme hakemaan Puppe Purmosen Bangokista.
Vietnam suoritti maahan kahden viikon sotilasoperaation vuonna 1979, vangitsi Pol Potin ja olot saatiin normalisoitua. Levottomuudet ja yhteenotot toki jatkuivat pitkälle 1990-luvun loppuun asti.

26.6. Vang Vieng, Laos
Matkamme on kulkeutunut paikkaan, jota voi lienee kutsua maanpäälliseksi paratiisiksi. Vuorten keskellä sijaitseva Vang Viengin kylä on pieni kylä pohjoisessa Laosissa. Vieressä virtaa Mekong ja taustalla on kallioseinämät. Köyhän mieltä lämmittää myös se, että en ole eläessäni ollut halvemmassa paikassa. Hinnoista keskustellaan aina matkaan lähdettäessä, joten ajattelin vähän kertoa päivittäisestä budjetistamme.
Isto on vuorostaan sairaana, joten ajattelimme ottaa hieman tasokkaamman huoneen vessoineen päivineen. Sijoitimme jokainen kaksi euroa yöltä tähän ylellisyyteen.
Painuimme ravintolaan ja tilasimme kanan riisillä, cocacolan, ananaksista puristetun pirtelön ja valkosipulileivät. Hintaa kertyi jälleen kaksi euroa. Päätimme palkita itsemme paikallisella 0,66 lao beerilla samaisessa tyylikkäässä ravintolassa pulittaen tarjoilijalle 80 senttiä lisää. Puppe herrasmiehenä otti tequila sunrisen, josta veloitettiin 1,2 euroa. Itse emme luonnollisesti nauti viskiä edes siemailumielessä, mutta halukas voi toki käydä ostamassa litran Tiger-pullon kaupasta 30 sentin hintaan. Veden voi muuten ostaa samaiseen hintaan.
Kylän jokaisessa kahdessakymmenessä ravintolassa on samat hinnat, joten uuden paikan voi valita helposti turhia miettimättä vaikka jokaiselle aterialle.

28.6. Vang Vieng, Laos
Kolmas päivä Vang Viengin pikkukylässa on aluillaan. Lihakset ovat vielä kipeät eilisestä täyspainoisesta urheilupäivästä. Aamulla vuokrasimme traktorin sisärenkaat ja lähdimme laskettelemaan yläjuoksulta muutaman kilometrin kohti hostelliamme.
Kun tämä muutaman tunnin sessio pysähtymisineen päivineen oli ohi, vaihdoimme vaatteet ja lähdimme pelaamaan sulkapalloa. Tänne on näet joskus ammoin rakennettu sulkapallohalli ja sen näkee myos pelaajien tasosta. Puppe sulkapalloa tosissaan pelanneena on paikallisiin nähden täysi vastaantulija. Tuskin pärjaisimme nelisteen yhtä laoslaista yläasteen oppilasta vastaan.
Kyrön Mikko on jumahtanut pahasti Frendit-kahvioihin. Täälla on nimittäin, uskomatonta kyllä, ainakin viisi kahvilaa, jotka näyttavat vuorokauden ympäri Frendejä. Vain ja ainoastaan Frendejä. Mikko ilmoitti tänne tullessaan, että hän ei muutamaan päivään tee mitään muuta, kun ottaa rennosti ja katsoo Frendejä. Matkustuskiintiö oli kuulemma taysi.
Televisio on muutenkin mielestäni laite, jonka ansiosta suomalaisista suuri prosentti sairastaa tylsistymistä ja masennusta, joten vastustan kyseistä toimintaa jyrkästi. Uskon miehen selviävan addiktiostaan parissa päivässa, ja poistunkin nyt kyseiseen kahvilaan katsomaan, mitä Mikon parhaalle ystävälle, Chandlerille, kuuluu.

29.6. Vang Vieng, Laos
Luolaholvistot ja kumirengaslaskut on koettu, Mikko saatu vieroitettua Frendeistä ja menojalkaa vipattaa taas. Niinpä vuokrasimme kanootit ja huomenna aamulla alkaa 150 kilometrin melominen kohti Laosin paakaupunkia, Vientianea.
On vaikea sanoa, kauan matkaan menee, mutta vuokraisäntä sanoi matkan taittuvan vuorokaudessa. Saa nähdä, sillä paikallisilla tämä ajan käsite on, lievästi sanottuna, lipuvampi kuin suomalaisilla.
Suomalaisista puheenollen ihmettelen suunnattomasti kansamme motivaatiota lahteä Pattayan tai Phuketin ulkopuolelle matkailemaan.
Vaikka länsimaat antoivatkin apurahaa itselleen ja kunnostivat Phuketin lomaparatiisin entiselleen, unohtaen Indonesian todelliset katastrofialueet kiitettävästi, niin matkalle lähtiessään todellakin kannattaa harkita myös lähtemista vähän sivummalle.
Asia on näet niin, että matkalla törmää ruotsalaisiin ja norjalaisiin vähän väliä, mutta suomalaismatkaajiin matkalla on lähes mahdotonta törmätä. Vaikkakin erään brittimatkaajan väittämän mukaan Chiang Maissa, Thaimaan pohjoisosan pääkaupungissa, olisi kaksi tähän selvästi uhanalaiseen lajiin kuuluvaa yksilöä tavattu.

2.7. Ko Chang, Thaimaa
Nyt ymmärrän, miten 150 kilometrin kanoottimatkan pystyy suorittamaan päivässä. Syyhän on yksinkertaisesti se, että puolet matkasta taitetaan autolla. Vastaavasti itse melonta oli sitäkin hurjempaa. Ja opas se vasta hurja olikin. Miehen englannista ei nimittäin järin hyvin selvää saanut, ja se ei hirveästi koskenlaskua helpottanut.Iston kanssa matkustettiinkin ensimmäiset kosket kanootti ylösalaisin vedenvarassa. Me nauroimme, mutta opas ei. Opas oli hermorauniona, kun katsoi toimintaamme. Kun lopulta olimme päässeet rauhallisemmille vesille, alkoi mies selittää meille syytä hermoiluunsa. Pyörteet voivat kuulemma imaista kokemattoman laskijan kanootteineen jopa 15 metrin syvyyteen. Opas ilmoitti myös hakeneensa tämän vuoden puolella jo kaksi melojaa kyseisestä syvyydestä.
Elossa molemmat, kuitenkin. Päätimme Iston kanssa antaa miehelle hänen hermoilunsa anteeksi.
Nyt olemme päätyneet takaisin Thaimaahan Ko Changin saarelle. Syynä suunnitellun Laosin matkan lyhentämiseen olivat puhtaasti sateet. Monsuunisateet ovat alueella ainakin tällä hetkellä harvinaisen voimakkaita ja estävät kaikenlaiset aktiviteetit hieman liiallisesti. Muutoin emme takaisin olisi vielä tulleet, sillä Laosin rauhallinen ja ystävällinen ilmapiiri on tähän mennessä parasta, mihin olen matkoillani törmännyt.

4.7. Ko Chang, Thaimaa
Ko Changin rauhassa meidät on vallannut suunnaton hajamielisyys. Makailin rannalla ja otin aurinkoa Pupen ja Iston kanssa. Ajattelin, että Mikko kenties haluisi osallistua kanssamme frisbeen heittelyyn, joten päätin käydä bungalowissa herättämässä hänet.
Paikalle saavuttuani huomasin, että Mikko on keksinyt täysin uuden paikan säilyttää lompakkoaan ja passiaan. Siinä ne nimittäin lepäilivät jo kolmatta tuntia terassilla Mikon kenkien päällä.
Ivasin, halveksuin ja pilkkasin Mikkoa muutaman minuutin. Kunnes mieleni valtasi karmea tunne siitä, etta jotain puuttuu. Itse olin näet unohtanut parin kilometrin päässä sijaitsevaan kahvilaan oman reppuni, joka sisälsi kameran, aurinkolasit ja tietysti lompakon. Lähdin taivaltamaan kohti ravintolaa ja löysin kuin löysinkin kaikki tavarani. Ottaen huomioon, että itselläni on menossa jo kolmannet sandaalit, niin huolimattomuus on ehdottomasti ollut osa reissuamme.

6.7. Ko Chang, Thaimaa
Nyt on Ko Changin saari käyty tutkimassa päällisin puolin ja arvosana on kiitettävä. Vuonna 2001 Thaimaan hallitus päätti tehdä Changista kovan luokan turistirysän. Paikka oli ennen tätä ollut luonnonsuojelualueena, joten neljä vuotta ei ole viela ehtinyt tuhota aiemmin koskematonta saarta. Beachit ovat hyvät, sukellus- ja trekkausmahdollisuus löytyy ja ihmiset ovat äärimmäisen ystävällisiä.
Low seasonin ansiosta ihmisiä on melko vähän. Mitä vähemmän paikassa on ihmisiä, sitä helpommin heihin tutustuu, niin omituiselta kuin se kuulostaakin. Toisin sanoen olemme tutustuneet täällä suurin piirtein jokaiseen reppureissaajaan ja joka toiseen baarinpitäjään, ja joka kolmanteen kulkukoiraan. Nyt siis kannattaa laittaa välittömästi rinkka selkään, lopettaa kesätyöt alkuunsa ja aloittaa Kaukoidankierros esimerkiksi täältä.
Viikon sopeutumisjakson jälkeen tästä on helppo ylittää Kambodzhan raja ja mennä Sihanoukvilleen ja Phnom Penhiin. Kenties matkaa voi jatkaa Kambodzhan läpi Ho Chi Ming Cityyn Vietnamiin. Lentoineen päivineen 1 400 eurolla selviää helposti koko kuukauden ja voi syödä ja nautiskella elämastä, niin paljon kuin ikinä jaksaa. Jos pidätte kiirettä, niin nähdään White Sand Beachilla, sillä itse emme liikahda näistä rantatuoleistamme vielä moneen päivään minnekään.

7.7. Ko Chang, Thaimaa
Suuri haaveni on nyt toteutettu. Norsuristeily elefanttisaaren viidakoissa oli
jotain, minka halusin ehdottomasti kokea matkallani. Otimme Pupen kanssa norsun
oppaineen, Mikon ja Iston jäädessä nautiskelemaan Thaimaan kenties suosituinta
juomaa, elefanttia eli Changia. Painuimme syvalla saaren keskelle
malariasääskien imeskeltäviksi ja toivoimme, etta kovin moni ei pääse
herkuttelemaan maittavalla verellämme.

Hieman omenaa suuremmat hedelmat, joita norsulle syötimme, upposivat suuhun
kokonaisina ja kuorimattomina, ja matka jatkui erittäin hitaasti, mutta
varmasti. Mietiskelimme, etta kuinkakohan paljon norsuvauvaa harmittaa, kun se
hieman varttuessaan huomaa, etta sillä kasvaa keskellä naamaa järjettömän pitkä
letku. Ei ne norsut kuitenkaan nayta kärsäänsä kompastuvan, joten aika hyvinhän
tuo menopeli on suunniteltu.

Etukäteen oli mahdotonta kuvitella miten suuri ja alykäs elefantti voikaan olla.
Kysymys on niin mahtavasta eläimestä, etta ehka sen paikka hyvin hoidettunakaan
ei ole norsufarmeilla tai muuten vangittuna. Hieman riipaisi sydämestä, mutta
todennaköisesti ei lähellekään niin paljon kuin huomenna. Silloin näet
suuntaamme paikkaan, jossa tapahtuu päivittäin enemmän ihmisoikeusrikkomuksia
kuin Suomessa on tapahtunut kenties koko itsenäisyytemme aikana.

9.7. Pattaya, Thaimaa
Illan tunnelma oli pelottava, ja voikin sanoa, että ainakin meikäläisellä oli kirjaimellisesti kusi sukassa!
Istuskelen terassilla ja lueskelen englannin kielistä kirjaa. Kirjan nimi on "Thaityttökin itkee", ja perustuu vahvasti tositapahtumiin.
Nostan katseeni kohti katukuvaa. Näen viisikymppisen länsimaisen miehen, joka taluttaa thaityttöä. Katson toiseen viistoon ja näen toisen samanlaisen pariskunnan. Erotuksena edelliseen pariskuntaan on se, etta hänelle ei ilmeisesti ole yksi tyttö riittänyt, vaan perässä seuraa vielä hänen kaksi samanikäistä, tuskin 17-vuotiasta työkaveriaan.
Oikeastaan en voi katsoa suuntaan, jossa en näkisi tätä näkya. Kyynel kirpoaa silmäkulmaani ja vahva ahdistus rintaani, ja se on tarkoituskin, sillä päätimme tulla yhteen maailman suurimmista seksiturismin keskuksista katsomaan, kuinka julma ja sadistinen ihminen voikaan olla.
Voi vain kuvitella minkälaisia kymmenien tuhansien ilotyttöjen aamut ovat, kun he saapuvat asunnolleen muutamaa naurettavaa euroa rikkaampana, hyväksikäytettyinä ja pahimmassa tapauksessa myös pahoinpideltyinä. Tai itseasiassa ei sitä ilmeisesti voi kuvitella, koska muutoin täällä ei kaiketi olisi ainuttakaan seksituristia. Tai sitten kysymyksessä on vain jokin sairas halu alistaa heikompaansa välittämättä hänen kärsimyksestään.
Ja mikä pahinta, nämä tyttöjen taluttajat ovat pääosin sen ikäisia, etta suurimmalla osalla heista lienee likimain samanikäinen tytär kotonaan odottamassa isän kotiintuloa.
Kambodzhan killing fieldsit olivat mitä kauheimmat ja järkyttävimmät, mutta ne ovat sentään menneisyyttä. Tänne emme voi jäädä huomista pidemmäksi aikaa.
Ahdistus on liian kova.

 13.7. Bangkok, Thaimaa
Suunnitelmat ovat muuttuneet moneen kertaan, koska sairastuin melkoisen jämerään kuumetautiin. Sen seurauksena minua ei saanut sängystä ylös kirveelläkään. Nyt olo on kuitenkin jo inhimillinen, joten pystyn taas istumaan tietokoneenkin ääreen.
Eilen kävimme katsomassa thainyrkkeilyä hyvin nukutun päivän päätteeksi. Lippuja ostettaessa myyjä sanoi, etta liput ovat 2 000 bahtia (noin 40 euroa). Puppe katsoi listaa ja sanoi, etta mitenkäs tässä hinnastossa lukee, että 200 bahtia. No myyjä siihen, etta paikalliset saa sen toki kahdella sadalla, mutta kun te ootte turisteja, ette lyö kuitenkaan vetoa ja käyttekin vain yhden kerran, niin mun puolesta voitte mennä johonkin ravintolaan ja syödä ja juoda 2000 bahtianne. Silloin teillä on paljon hauskempaa!
Emme antaneet periksi ja pian saimme kuulla, että saamme liput pimeästi ovelta, kun lippuluukku menee kiinni. Ostimme liput ja maksoimme vain hieman ylimääraistä. Meno ottelussa oli aivan mieletön. Verta lensi sellaiseen tapaan, ettei Suomessa samaa näe edes sydämenohitusleikkauksen yhteydessä. Ja vedonlyönti oli käsittämätöntä. En tieda, miten välittajä pysyi kärryilla, että kuka löi mitenkin vetoa.Ottelu päättyi, poistuimme ja päätin käydä vessassa. WC:n oven edessä sätkää polttava ja likaisen näköinen ruokamyyjä ilmoitti, että älä mene vielä. Odotin, etta edellinen nainen tuli ulos. Menin sisälle ja kuinka ollakaan, siellähän oli ainoastaan pisuaari. Aloin virtsata, ja pisuaarin putki tuli suoraan omille jaloille ja valui siitä sitten sujuvasti lattiakaivoon.

16.7. Hollola, Suomi
Tylsistynyt mies katsoo peliin. Letti on takkuinen ja parta ajamatta. Takana on ehkä elämäni vauhdikkain kuukausi, edessä vastaavasti arki.
Katselen päiväohjelmaani ja huomaan, että seuraavaksi ohjelmassa on Ilosaarirock ja sitten siirrytään täyspäiväiseen salibandyilemiseen pariksi kuukaudeksi. Ei tässä masennukseen sittenkään lie sen suurempaa syytä, ja parran ja tukankin voi pitää ainakin rockin yli sotkuisena. Mietin, mitä viimeisestä kohteestamme Bangkokista jäi käteen.
Haukuin Bangkokin aikoinaan hirveäksi härdelliksi. Sitä se on, mutta asiat joita kokee ovat pitkälti asenteesta kiinni. Nyt asenne oli oikea ja voin sanoa, että hienompaa kaupunkia saa hakea. Ostosmahdollisuudet ovat rajattomat ja myös merkkituotteet ovat huomattavasti Suomen vastaavia halvempia.
Siam Centerin alue on se paras, mutta kaupungin ulkopuolella oleva Seacon Square on yksi maailman suurimmista ostoskeskuksista.
Illanviettopaikkoja on rajattomasti mielihalujen mukaan. Patpongin alue on kielletyin, Khao san road on turistoitunein. Oma suosikkimme on Sukhumvitin alueella sijaitseva pintaliitobaari Qbar, joka on toki melkoisen kallis.
Kaupunkiin jos masentuu, niin päiväretki entiseen pääkaupunkiin Ayuthayaan tai idylliseen Kanchanaburiin takaa vaihtelun.
Bangkokissa voi siis viettää viikon toisensa perään keksien koko ajan uutta tekemistä, mutta se edellyttää opaskirjan ostamista ja siihen perehtymistä. Jos et jaksa perehtyä, älä mene. Ensimmäisellä Bangkokissa käynnilläni aikoinaan en löytänyt edes keskustaan kuin vasta kokopäivän tutkiskelun ja kiroilun jälkeen.